Mestis-kierros: Kiekko-Pojat välieriin hurjan loppukirin jälkeen, myös IPK marssi jatkoon

MESTIS / Uutinen
Joonas Lohisalo ratkaisi välieräpaikan Kiekko-Pojille. Arkistokuva.
Kuva © Tiia Mahkonen
Mestiksen jäljellä olevista puolivälieräsarjoista kaksi paketoitiin lauantaina, kun taas yhdessä ratkaisu haetaan pitkän kaavan kautta. Myös karsintasarja jatkui lauantaina Kajaanissa.

Mestiksen puolivälierät olivat katkolla lauantain neljänsissä otteluissa. Karsintasarjassa pelattiin puolestaan toinen ottelu. Voitot illan kierrokselta napsivat välieriin edenneet Kiekko-Pojat ja IPK, oman sarjansa ratkaisevaan viidenteen otteluun venyttänyt K-Vantaa, sekä karsintasarjan tasoittanut Hokki.

Kokkolassa ottelupallo taskussaan pelanneen Kiekko-Poikien iltapuhde alkoi varomattomasti, ja joensuulaiset kuluttivat avauskympin aikana rangaistusaition penkkiä kahteen otteeseen. Hermes kiitti aikaisista ylivoimista, kun Valtteri Karnaranta ja Maks Mikkola laukoivat isännät kahden maalin johtoon. Vieraat kampesivat erätauolle vielä maalin päähän osumalla, jonka maalintekijäksi merkattiin ironisesti Tatu Kokkola.

Kierroksen erikoisin osuma nähtiin toisessa erässä, kun Kalle Matikainen lähetti oman siniviivansa takaa kiekon Kiekko-Poikien päätyä kohti, mutta peliväline päätyi suoraan Juho Markkasen jalkojen välistä maaliin.

Takaiskun jälkeen isännät painoivat kaasua entisestään, kun Eetu Mäki huudatti kotiyleisöä Hermeksen illan neljännellä osumalla. Avauserän tapaan Kiekko-Pojat ei suostunut lähtemään erätauolle ilman kavennusosumaa, vaan Jasper Viitala ohitti Alex Mäkelän komealla ja maltillisella suorituksella. Toiselle erätauolle suunnattiin näin ollen 4–2-lukemissa.

Päätöserä oli kuitenkn täysin joensuulaisten hallintaa. Ottelussa ennen erää vain rangaistuspenkillä kunnostautunut Timotej Šille otti ohjat käsiinsä ja iski kavennus- ja tasoitusosumat 13 minuutin erotuksella toisistaan, ja vieraat kampesivat kolmen maalin takaa tasoihin. Kiekko-Poikien hurjasta kirivaihteesta huolimatta ratkaisua ei syntynyt varsinaisella peliajalla, joten edessä oli jatkoerä ja toisinto maanantain avausottelusta. 

Maanantaina ratkaisu syntyi vasta 93 peliminuutin jälkeen, mutta Kiekko-Pojat piti huolen siitä, ettei toisintoa maratonottelusta nähdä. Jatkoerä ei ehtinyt vanheta edes minuuttia, kunnes Šille luisteli vahvasti hyökkäysalueelle harhauttaen Hermes-puolustajan edestään. Slovakkihyökkääjä pelasi kiekon vastakkaiselle b-pisteelle, josta Joonas Lohisalo naulasi voitto-osuman polvelta lauotulla one-timerilla.

Kiekko-Pojat eteni välieriin, mutta joukkue joutuu odottamaan vastustajansa selviämistä maanantaihin. Mikäli Ketterä etenee sarjasta jatkoon, tällöin joensuulaiset kohtaisi välierissä Jokerit. Jos K-Vantaa voittaa ratkaisuottelun, kohtaavat punapaidat IPK:n.

Neljäs ottelu Vantaalla käynnistyi vauhdikkaasti, kun edellisessä kolmessa ottelussa yhtä monta syöttöpistettä merkkauttanut tähtihyökkääjä Niklas Nordgren avasi K-Vantaan maalihanat siniviivan laukauksellaan vain kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen. Ketterä oli ajottain erässä jopa niskan päällä, mutta laukaukset pysähtyivät kotimaalilla torjuneeseen Juuso Elomaahan.

Tilanne tulostaululla repesi vasta toisessa erässä toden teolla, kun Mikael Menna, lohipaitojen kultakypärä Erkka Seppälä sekä Roope Turunen venyttivät johdon jo neljään maaliin. Maalit olivat Seppälälle ja Turuselle jo sarjan kolmannet ja neljännet osumat. Toisen ja kolmannen osuman välissä Ketterän ahdinko syventyi entisestään, kun Jasper Rannisto ajettiin ulos päähän kohdistuneesta taklauksesta. Seppälän maali syntyikin tilanteesta seuranneella pitkällä ylivoimalla.

Päätöserään Ketterä vaihtoi maalivahtia kolmatta kertaa sarjan aikana, kun Reima-Ville Roos väistyi avauspelin tavoin Severi Auvisen tieltä. Erä käynnistyikin vieraiden osalta vauhdikkaasti, kun Joona Vainion kampitustilanne poiki imatralaisille rangaistuslaukauksen vain 57 sekuntia erän alusta. Rasmus Ruusunen veivasikin tilanteessa komean kavennusosuman, mutta Seppälän illan toinen täysosuma seitsemän minuuttia myöhemmin katkaisi siivet viime vuoden hopeamitalistin loppukiriltä. K-Vantaa tyylitteli lopulta hallittuun 5–2-voittoon, ja sarjan ratkaiseva viides kohtaaminen pelataan maanantaina Imatralla.

IPK välieriin, Hokille hallittu voitto

IPK selvitti tiensä välieriin vahvalla ja kontrolloidulla suorituksella. Hallitseva mestari marssi jatkoon kaatamalla RoKin Rovaniemellä lukemin 2–0. Ottelu käynnistyi keltamustien osalta mallikkaasti, kun Miro Nalli laukoi ammattilaisuransa ensimmäisen pudotuspelimaalin alkukauden seuraansa vastaan. Nalli veivasi komeasti itsensä maalinedustalle ja heitti kiekon rystyltä ohi Romi Huunosen.

Kiekko oli Huumosen selän takana uudelleen tasan viisi minuuttia avausmaalin jälkeen, mutta osuma hylättiin videotarkastuksen jälkeen. Iisalmelaiset olivat niskan päällä koko avauserän työllistäen Huumosta jopa 13 torjunnan edestä, kun taas vierasmaalilla torjuneelle Oskari Parviaiselle kirjattiin vain neljä koppia erään.

Toinen erä oli maaliton, mutta pelin kulussa ja -hallinnassa oli nähtävissä selvä muutos. RoKi pelasi paljon avauserää aktiivisemmin, sai kiekkoja maalille ja piti pintansa tulostaululla. Päätöserässä isäntien kuppi meni kuitenkin nurin kohtalokkaasti, ja Eemeli Virtasen 2+10 minuutin rangaistus päähän kohdistuneesta taklauksesta ei auttanut loppukiriä, kun kellossa oli jäljellä vain vajaat kuusi peliminuuttia. IPK ei osunut ylivoimalla tolppien väliin, ja RoKi haki energiaa aikalisän ja ylimääräisen kenttäpelaajan kautta.

Sakke Vallius paketoi kuitenkin sarjan iskemällä kiekon tyhjään maaliin, ja isäntien lupaavalta näyttänyt loppukiri valui viemäriin. Hallitseva mestari matkaa välieriin toista vuotta putkeen.

Myös KeuPan ja Hokin välisen karsintasarjan toinen otatus nähtiin lauantaina. Paras seitsemästä -formaatin toinen kohtaaminen pelattiin Kajaanissa, jossa Hokki sai vauhdikkaan alun ottelulle. Topias Männikön kiinnipitäminen tulkittiin rangaistuslaukauksen arvoiseksi, mutta isäntien Artūrs Homjakovs ei onnistunut maalinteossa. Epäonnistumisen jälkeen KeuPalle siunaantui mahdollisuus karata johtoon kahdellakin ylivoimalla, mutta Hokki piti maalinsa puhtaana.

Kuten myös avausottelussa, Topi Heiskanen avasi ottelun maalihanat toisen erän alkupuolella. Heiskanen pääsi laukomaan b-pisteen kaarelta terävän kudin ohi Faustas Nausedan. KeuPa oli niskan päällä erässä takaiskusta huolimatta, ja Nausedalle merkattiin päästetyn maalin ohella vain kolme torjuntaa toisen erän aikana. Päätöserässä Hokki painoi kaasua entisestään, ja Kasperi Heinäsen sekä Homjakovsin kaunis yhteispeli päättyi ensin mainitun veivaamaan 2–0-maaliin. KeuPa ei toipunut toisesta maalista enää, vaikka se haki kavennus- ja tasoitusmaaleja ilman maalivahtia viimeisen kahden ja puolen minuutin aikana.

Voitolla Hokki tasoitti ottelusarjan tilanteeksi 1–1. Sarjassa on luvassa pitkä lepojakso, sillä kolmas ottelu pelataan vasta perjantaina Keuruulla.

» Lähetä palautetta toimitukselle