Jokerit ja TUTO hyppäsivät nopeasti sarjan kolmanteen otteluun, kun keskiviikkona pelattiin Turussa ja heti seuraavana iltana Helsingissä. Jokerit pääsi runsaslukuisen kotiyleisön riemuksi juhlimaan jatkoonpääsyä maalein 4–2. TUTOsta tuli ensimmäinen kesälaitumille lähtenyt joukkue.
Ottelu alkoi, aivan kuten kaksi aiempaakin, Jokereiden kovalla paineistuksella. Turkulaisilla ei juuri ollut sanaakaan sanottavana, kun kotijoukkue paukutti peliä kohti Emil Vuorion vartioimaa maalia. Vuorio joutuikin tuttuun tapaan torjumaan enemmän, peräti 14 kertaa. Jokerit-maalille luistellut Santeri Lipiäinen venyi erässä kiekon eteen neljästi.
Keskiviikkona TUTO teki avausmaalin, mutta nyt Oliver Suni pääsi huudattamaan kotiyleisöä erän puolivälissä. Osumaan oivan syötön antoi kukapa muukaan kuin Samuel Salonen, joka oli kahdessa aiemmassa ottelussa iskenyt kummassakin kaksi täysosumaa. TUTO kampesi itsensä tasoihin Ville Lindholmin uran ensimmäisellä Mestis-maalilla, joka syntyi komean nousun ja maalille ajon seurauksena rystyltä.
Jokerit-kannattajat pääsivät vielä juhlimaan johtomaalia ylivoimalla, kun Antti Pihlström iski varsinaisen pukukoppimaalin kaksi sekuntia ennen erätaukosummeria. Kannattajat huusivat aiemmin tuomareille, eivätkä he saaneet lämmintä vastaanottoa myöskään kaukaloon saapuessaan erätauon jälkeen. Tuomareilta meni ohi tilanne, jossa Emil Kuusla sai iskun päähän, eikä kannattajapääty iloinnut myöskään Sunin sukeltamiskakkosesta.
Toinen erä meni tasan 1–1, kun maalinteossa onnistuivat jälleen Salonen ja TUTO-hyökkääjä Karri Forsblom. Tunne näytti läikkyvän ajoittain jopa yli, kun kaukalossa taklattiin kaikkea liikkuvaa, ja samaan aikaan kotiyleisö heitti bensaa liekkeihin armottomilla huudahduksilla. Kotijoukkue laukoi jälleen Vuoriota kohti 11 kiekkoa, kun Lipiäinen selvisi kahdella torjunnalla.
Rasmus Lahnaviik iski Jokereiden ja koko ottelusarjan viimeiseksi jääneen osuman kolmannen erän alussa, ja näin mittelö päättyi lukemin 4–2. Kotijoukkue ei enää painellut täydellä kaasulla eteenpäin, vaan pelasi järkevästi johtoasemassa. TUTO ei saanut juuri paljoa aikaiseksi edes ilman maalivahtia pelatessa, mikä kuvasi koko ottelusarjaa. Jokerit oli koko ajan edellä turkulaisten tullessa muutaman potkun perässä.
Kaukaloon lensivät rantapallot ja uimarenkaat, kun summeri soi. Jokerit marssi suoraan otteluvoitoin 3–0 välieriin, ja helsinkiläisten seuraava vastus selviää viimeistään ensi maanantaina. Joukkue saa melkein viikon tauon ennen seuraavaa kierrosta, sillä Jokerit aloittaa välieräsarjan ensi viikon keskiviikkona kotonaan.