Mestis-kierros: Ennakkosuosikit veivät sarjat katkolle, KeuPa kiri karsinta-avauksen voittoon

MESTIS / Uutinen
Välieräpaikka on lauantaina Vantaalla Ketterälle katkolla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Mestiksen puolivälierät jatkuivat perjantai-iltana vielä käynnissä olevien kolmen sarjan osalta. IPK, Kiekko-Pojat ja Ketterä nappasivat kotivoitot ja veivät kukin sarjansa lauantaiksi katkolle. Perjantaina miteltiin myös Mestis-karsintojen avausottelu, jossa huiman kirin esittänyt KeuPa HT kaatoi Hokin jatkoerässä.

Mestiksen puolivälierissä kolme vielä ratkaisua odottavaa puolivälieräsarjaa ovat kaikki lauantaina katkolla vierasjoukkueille. IPK, Kiekko-Pojat ja Ketterä onnistuivat perjantaina viemään kotivoitoilla sarjat tilanteeseen 2–1 katkolle.

Illan selkeimmästä voitosta vastasi Ketterä, joka kepitti K-Vantaan lukemin 5–1. Imatralaiset johtivat ottelua 2–0 jo kolmen minuutin kohdalla Vili Alitalon ja Niks Fenenkon osumilla.

Hurjasta imatralaispaineesta huolimatta maalittoman toisen erän jälkeen Ketterä iski jälleen päätöserän alkuminuuteilla kahdesti. Tällä kertaa asialla olivat Mikko Haaparanta ja Rasmus Ruusunen.

Yhdeksästä vantaalaisjäähystä huolimatta Ketterä ei onnistunut ottelussa ylivoimaosuman teossa. Sen sijaan vieraiden illan ainokainen syntyi alivoimalla Erkka Seppälän onnistuessa läpiajosta.

Loppulukemat viimeisteli tehot 1+1 summannut Juuso Jämsen tyhjään maaliin.

Joensuussa 2362-päinen kotiyleisö sai nauttia jännittävästä pudotuspelikiekkoilusta koko rahalla ottelussa, jossa johtoasema vaihtui useampaan otteeseen. Timotej Šille vei Kiekko-Pojat johtoon, mutta Maks Mikkolan kaksi osumaa käänsi tilanteen toisessa erässä Hermeksen johtoasemaksi.

Päätöserässä kotijoukkue käänsi asetelmat jälleen päälaelleen alle minuutissa. Ensin Niko Mikkola tälläsi pelin ylivoimalla tasoihin ja tovin kuluttua oli Jani Taskulan vuoro huudattaa kotiyleisöä. Tatu Kokkola vapautti yleisön jännityksestä tyhjiin iskemällään 4–2-maalilla.

Illan ehkä kovimman venymisen esitti kuitenkin IPK, joka taisteli toisen voiton RoKista pahasti vajaamiehisenä. Joukkueen kokoonpanossa oli kymmenen hyökkääjää ja seitsemän puolustajaa. Sivussa olivat muiden muassa kaikki neljä edellisottelussa pelannutta keskushyökkääjää.

IPK:n Eemeli Ylitalo avasi maalihanat ajassa 2:20, jonka jälkeen maaleja iskettiin vuorotahtiin. RoKilta osuivat Valtteri Lindroos ja Evan Boucher, IPK:lta Veikka Halonen.

Päätöserässä nähtiin mielenkiintoinen tilanne, joka muodostui ottelun käännekohdaksi. RoKi ehti jo tuulettaa johtomaalia, mutta tilanne päättyikin videotarkastuksen jälkeen siihen, että rovaniemeläisten Arttu Korsumäki passitettiin istumaan kaksiminuuttista koukkaamisesta. Ainoastaan 35 sekuntia myöhemmin kädet nousivat kattoon toisessa päässä kaukaloa Santeri Suomalaisen hyödynnettyä ylivoimamahdollisuuden.

Julius Vesaaja tuplasi ylivoimalla johdon, josta IPK ei enää luopunut.

IPK, Kiekko-Pojat ja Ketterä voivat huomenna lauantaina lunastaa voitolla pääsylippunsa välieriin Jokerien seuraksi.

KeuPan huima kiri toi voiton karsinta-avauksesta

Perjantaina käynnistyi myös Mestiksen karsintojen ensimmäinen kierros, jossa kohtaavat KeuPa HT ja Hokki. Paras seitsemästä -ottelusarjan voittaja lunastaa sarjapaikan myös ensi kaudeksi, kun taas häviäjä puolestaan pelaa sarjapaikastaan varsinaisessa karsintasarjassa Suomi-sarjan mestaria vastaan.

Avausottelusta muodostui varsinainen trilleri, jossa vierasjoukkue Hokki karkasi jo kolmen maalin johtoon, mutta KeuPa hiipi maali maalilta rinnalle ja lopulta jatkoerässä ohi.

Hokki tuli otteluun todella pirteällä jalalla ja siirtyikin johtoon Topi Heiskasen ylivoimaosumalla. Toisessa erässä Jere Ohtonen ja Arturs Karasa muuttivat lukemiksi jo 3–0.

Martynas Grinius avasi kotijoukkueen maalihanat toisessa erässä, Joonas Parviainen käynnisti toden teolla kirin kolmannessa ja lopulta Jesse Helander niittasi pelin tasoihin kaksi ja puoli minuuttia ennen päätössummeria Hokin otettua rangaistuksen liian monesta pelaajasta jäällä.

Keuruulaisten sankariksi nousi Otto Jaatinen, jonka laukaus painui ohi 38 kertaa torjuneen Eetu Niemisen ensimmäisessä jatkoerässä.

Karsintasarja jatkuu lauantaina Kajaanissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle