Mestis-kausi jatkuu helmikuussa − joukkuemäärä on vielä epävarma

MESTIS / Uutinen
Mestis-kausi jatkuu jälleen helmikuussa.
Kuva © Topi Lainio

Mestis on päättänyt jatkaa joulukuussa tauonnutta runkosarjaansa 13. helmikuuta.

SaPKon lisäksi myös RoKi ilmoitti, että se ei jatka Mestis-kauttaan. Liittohallitus on päättänyt, että molemmilla joukkueilla säilyy kuitenkin oikeus hakea Mestis-lisenssiä kaudelle 2021−22.

Näiden kahden joukkueen lisäksi Peliitat, Kiekko-Espoo ja Ketterä päättävät kevätkauden otteluihin osallistumisesta tulevan vuorokauden aikana.

Koska sarjan joukkuemäärä on tällä hetkellä epävarma, Mestiksen otteluohjelmaa ei ole vielä julkistettu kevätkauden osalta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Aihe

Koronavirus

Pandemiaksi kehittynyt koronavirus-epidemia vaikuttaa suuresti kiekkosarjoihin Suomessa ja ulkomailla. Tältä sivulta löydät kootusti kaikki koronavirus-uutiset.

Uutinen
Leijonien NHL-vahvistukselle huonoja uutisia − koronavirustartunta uhkaa Jokiharjun MM-turnausavausta
10.5.2022 18:57
Henri Jokiharjulla todettiin Ruotsista palatessa koronavirustartunta. Hän on poissa tositoimista näillä näkymin lauantaihin asti. Puolustajan korona on toistaiseksi oireeton.
Uutinen
Jukurien ja Lukon välinen ottelu siirtyy myöhempään ajankohtaan
17.2.2022 10:48
Kiekko ei putoa Mikkelissä torstaina jäähän Lukon koronatilanteen vuoksi. Ottelun uusi ajankohta on maaliskuun lopulla.
Haastattelu
Toimitusjohtaja Risto Jalo Ilveksen akuutista koronakurimuksesta: "Ei olisi ollut edes täytemiehillä mahdollista saada joukkuetta kasaan"
12.2.2022 12:33
Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kertoi, että joukkueen vaikea koronatartuntatilanne selvisi vasta perutun paikallisottelupäivän aamuna.

Lue myös