Mestis jatkuu 12 joukkueen voimin − "Pelien jatkamista piti harkita huolellisesti kaikkien sidosryhmien kannalta"

MESTIS / Uutinen
Kiekko-Espoon pelit jatkuvat 11 muun joukkueen ohella.
Kuva © Joonas Kämäräinen

Mestis jatkuu 12 joukkueen voimin 13. helmikuuta. Kautensa kesken jättävillä SaPKolla ja RoKilla on oikeus Mestis-lisenssiin seuraavalle kaudelle. Jatkamispäätöstään lykänneet Peliitat, Kiekko-Espoo ja Ketterä jatkavat kauden loppuun.

Lopullinen otteluohjelma tarkentuu myöhemmin. Kautta jatketaan suurella todennäköisyydellä ilman yleisöä. Seurat kiittelivät tukijoitaan kauden jatkumisen mahdollistamisesta.

− Olemme erittäin kiitollisia yhteistyökumppaneille, kausikorttilaisille, irtolipuilla otteluissa kävijöille ja kaikille eri tavoin seuraa tukeneille. Pelien jatkamista piti harkita huolellisesti kaikkien sidosryhmien kannalta. Hienoa, että pääsemme jatkamaan pelejä, Kiekko-Espoon operatiivinen johtaja Antti Manninen sanoi seuran tiedotteessa.

RoKin kausi tuli päätökseensä taloudellisista syistä, joita seuran toimitusjohtaja Pekka Kankaanranta kommentoi tiedotteessa.

− Helmi- ja maaliskuussa pelaaminen olisi aiheuttanut meille noin 120 000 euron lisäkustannukset. Emme odottaneet, että tuki kattaisi täysimääräisesti toiminnan käynnistämisestä aiheutuvia lisäkustannuksia, vaan olimme määrittäneet tänään ilmoitetun tuen osalta raja-arvoksi 80 000 euroa.

− Eli käytännössä olisimme olleet valmiit kantamaan noin 40 000 € lisätappion loppukauden osalta. Nyt ilmoitettu meille kohdistuva tuki jäi reiluun puoleen meidän ennalta määrittämästä raja-arvosta, mikä olisi ollut liian iso lisätappio kannettavaksi, taustoittaa Kankaanranta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Aihe

Koronavirus

Pandemiaksi kehittynyt koronavirus-epidemia vaikuttaa suuresti kiekkosarjoihin Suomessa ja ulkomailla. Tältä sivulta löydät kootusti kaikki koronavirus-uutiset.

Uutinen
Leijonien NHL-vahvistukselle huonoja uutisia − koronavirustartunta uhkaa Jokiharjun MM-turnausavausta
10.5.2022 18:57
Henri Jokiharjulla todettiin Ruotsista palatessa koronavirustartunta. Hän on poissa tositoimista näillä näkymin lauantaihin asti. Puolustajan korona on toistaiseksi oireeton.
Uutinen
Jukurien ja Lukon välinen ottelu siirtyy myöhempään ajankohtaan
17.2.2022 10:48
Kiekko ei putoa Mikkelissä torstaina jäähän Lukon koronatilanteen vuoksi. Ottelun uusi ajankohta on maaliskuun lopulla.
Haastattelu
Toimitusjohtaja Risto Jalo Ilveksen akuutista koronakurimuksesta: "Ei olisi ollut edes täytemiehillä mahdollista saada joukkuetta kasaan"
12.2.2022 12:33
Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kertoi, että joukkueen vaikea koronatartuntatilanne selvisi vasta perutun paikallisottelupäivän aamuna.