Mestiksessä tehoillut hyökkääjälupaus Tanus Jukureihin

LIIGA / Uutinen
Tanus on kantanut viime kuukaudet LeKin kultakypärää.
Kuva © Jarno Hietanen
LeKissä kovia tehoja takonut hyökkääjälupaus Kristian Tanus siirtyy lainalle Mikkelin Jukureihin.

Kristian Tanus siirtyy Jukureihin 15.2. saakka ulottuvalla lainasopimuksella. 18-vuotias hyökkääjälupaus tulee paikkaamaan TPS-ottelussa loukkaantunutta Valtteri Hotakaista. Alaraajavammasta kärsivän jukurihyökkääjän paluuajankohta on avoin.

Tanuksen kausi on kulunut pääosin Mestiksessä LeKin riveissä, jossa hän on iskenyt 32 ottelussa tehot 13+29. Hän on koko sarjan pistepörssissä neljäntenä. Tanus on kauden aikana esiintynyt myös Tapparan paidassa kuudessa liigaottelussa ilman tehopisteitä.

Ikäkausimaajoukkueiden vakiokasvoihin kuuluva keskushyökkääjä oli viime keväänä voittamassa alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruutta. Joukkueessa pelasi myös Jukureiden puolustaja Mikko Kokkonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle