Mestiksen koronatauko jatkuu – tyhjille katsomoille ei toistaiseksi pelata

MESTIS / Uutinen
KeuPa HT ja muut Mestis-seurat eivät pelaa myöskään tammikuussa.
Keskeytys perustuu aluehallintoviranomaisten päätöksiin yleisötapahtumia koskien. Toistaiseksi Mestistä ei pelata tyhjille katsomoille.

Mestiksen hallitus on tehnyt päätöksen jatkaa sarjakauden keskeytystä myös tammikuussa, selviää Mestiksen tiedotteesta. Esityksen tauon jatkosta tekivät Mestis-seurat.

Syy runkosarjan keskeytyksen jatkoon on taloudellinen, sillä alueelliset koronapandemiasta johtuvat kokoontumisrajoitukset käytännössä kieltävät yleisön ottamisen otteluihin.

Otteluiden pelaamista itsessään ei ole kielletty: Liiga-joukkueet ja Jokerit pelaavat ottelunsa toistaiseksi tyhjille katsomoille. Mestiksen tiedotteessa todetaan, että "pelaaminen ilman yleisöä [ei] ole tällä hetkellä taloudellisesti mahdollista". 

Mestiksen hallitus kokoontuu 25. tammikuuta ja päättää kauden jatkamisesta. Koska kauden keskeytys on alkanut jo kuukausi sitten ja jatkuu tammikuun loppuun, loppukauden otteluohjelma muuttuu alun perin suunnitellusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle