Maple Leafs ja Islanders vaihtokaupoilla − Matt Martin palaa vanhaan joukkueeseensa

NHL / Uutinen
Matt Martin teki kahden edellisen kauden aikana yhteensä 21 tehopistettä.
Kuva © Getty Images
Matt Martin siirtyy vaihtokaupan myötä Toronto Maple Leafsista takaisin New York Islandersiin.

Toronto Maple Leafs on kaupannut hyökkääjä Matt Martinin New York Islandersiin vaihdossa maalivahti Eamon McAdamiin. 29-vuotias Martin palaa Islandersin riveihin kahden kauden jälkeen. 

Martin on Islandersin viidennen kierroksen varaus vuodelta 2008. Hän debytoi NHL:ssä kaudella 2009−10 ja pelasi Islandersissa aina kauteen 2015−16 saakka. Toissa kesänä hän siirtyi Maple Leafsin paitaan neljän vuoden sopimuksella.

NHL-urallaan kanadalainen on pelannut yhteensä 570 runkosarjaottelua tehopistein 50+59. Pudotuspeleissä hän on pelannut 30 ottelun verran. Martinin nykyinen sopimus ulottuu vuoteen 2020 asti ja hän tienaa kautta kohden keskimäärin 2,5 miljoonaa dollaria.

23-vuotias McAdam on torjunut kahden edellisen kauden aikana AHL:ssä ja ECHL:ssä. Hän on Islandersin kolmannen kierroksen varaus vuodelta 2013.

» Lähetä palautetta toimitukselle