Maalintekijä muuttui videotarkastelussa − SaiPan ruotsalaishyökkääjälle Liiga-kauden ensimmäinen hattutemppu

LIIGA / Uutinen
John Persson sai jälkikäteen nimiinsä hattutempun.
Kuva © Topi Lainio
SaiPan perjantaisen ottelun kolmannen maalin tekijä korjattiin tarkastuksessa John Perssonin nimiin. Ruotsalainen oli muutenkin osunut ottelussa kahdesti, joten hänelle merkittiin ottelussa hattutemppu.

SaiPan 3−0-osuma oli alkujaan Veeti Vainion nimissä. Tarkastuksessa kuitenkin nähtiin, että John Persson osui kiekkoon, ja näin osuma kirjattiin ruotsalaisen nimiin. Vainion lisäksi syöttöpiste osumaan kirjattiin Robin Salolle.

Persson oli aikaisemmin tehnyt SaiPan toisen maalin, ja hän iski myös ottelun lopullisen niitin viimeistemällä 4−1-loppulukemat tyhjään maaliin 31 sekuntia ennen loppusummeria.

» Lähetä palautetta toimitukselle