Maajoukkueen ykkösvahti Anni Keisala jatkaa HV71:ssä

MAAJOUKKUE, Muut Sarjat / Uutinen
Anni Keisala on Naisleijonien kiistaton ykkösmaalivahti.
Keisalan uusi sopimus kattaa kaksi seuraavaa kautta.

Suomen naisten maajoukkueen ykköstorjuja Anni Keisala on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen Ruotsin pääsarjajoukkue HV71:n kanssa. 25-vuotias veskari saapui joukkueeseen täksi kaudeksi Tampereen Ilveksestä.

Keisala torjui tällä kaudella HV71:n tolppien välissä yhteensä 26 runkosarja- ja kaksi pudotuspeliottelua. Runkosarjassa hänen torjuntaprosenttinsa oli yli 91.

− Anni on erittäin hyvä maalivahti ja pelaa erittäin korkealla minimitasolla ja tasaisesti. Hän toimii rauhallisesti ja levittää iloa ympärilleen samalla, kun hän kannustaa joukkuetovereitansa kehittymään, urheilupäällikkö Peter Hammarström sanoo.

Naisleijonia huhtikuun MM-kisoissa edustava Keisala kiittelee seuran puitteita.

− Meillä on täällä erittäin hyvät tilat, mikä antaa minulle hyvän mahdollisuuden kehittyä ja tulla paremmaksi maalivahtiksi.

HV71 on Keisalan uran ensimmäinen seura Suomen kenttien ulkopuolella. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös