Maailmaa kiertänyt kiekkokonkari Peliittojen penkin taakse − Hannes Hyvönen ottaa vetovastuun

MESTIS / Uutinen
HIFK oli yksi Hyvösen edustamista liigaseuroista.
Kuva © Tomi Hänninen
Pitkän pelaajauran tehnyt Hannes Hyvönen on Heinolan Peliittojen uusi päävalmentaja.

Hannes Hyvönen toimii tulevalla kaudella Peliittojen pääkäskijänä. 45-vuotiaan Hyvösen sopimus heinolalaisseuran kanssa on kaksivuotinen eli ulottuu kevääseen 2023 saakka. Valmennustehtävien lisäksi Hyvönen ottaa vastuulleen Peliittojen urheilujohtajan roolin.

− Pelaajauran aikana jo aika kauan aikaa sitten pohdin ensimmäisen kerran, että sinä päivänä kun olen valmentaja, niin teen asioita tietyllä tavalla. Pitkään se ajatus on tuolla muhinut, Hyvönen kertoi Peliittojen Facebook-sivullaan julkaisemassa videossa.

Hyvöselle päävalmentajapesti on uran ensimmäinen. Aiemmin hän toiminut Suomi-sarjajoukkue Laser HT:n sekä kuluvalla kaudella Kärppien U16-joukkueen apuvalmentajana. Hyvösellä on myös taustaa taitovalmentajan tehtävistä.

Pelaajaurallaan erityisesti kovasta laukauksestaan tunnettu Hyvönen pelasi kotimaan pääsarjan lisäksi Ruotsissa, Sveitsissä, Norjassa, KHL:ssä, NHL:ssä sekä AHL:ssä. Kolme Suomen mestaruutta sekä KHL:n mestaruuden urallaan saavuttanut hyökkääjä pelasi myös kaksissa MM-kisoissa. Liigassa hänelle kertyi pelejä vyölle kaikkiaan 481 kappaletta.

− Olin pelaajauralla sillä tavalla onnellisessa asemassa, että näin paljon erilaisia valmentajia. Eri kulttuureista on pystynyt poimimaan hyviä ja huonoja juttuja, mitä tulen varmasti käyttämään ja että miten en varmasti tule joukkueen edessä esiintymään. Sieltä se oma valmentajaidentiteettini on muodostunut ja varmasti tulee muodostumaan jatkossakin, kommentoi Hyvönen.

» Lähetä palautetta toimitukselle