MTV: Jere Lehtinen halusi Jori Lehterän kevään MM-Leijoniin – Saako juuri huumetuomion saanut pelaaja edustaa Suomea?

MAAJOUKKUE / Uutinen
Jori Lehterä on pelannut 90 kertaa Suomi-paidassa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

MTV uutisoi eilen, että Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen GM Jere Lehtinen oli viime keväänä halukas saamaan Jori Lehterän mukaan MM-kisoihin. MTV:n mukaan Lehtinen soitti Lehterällä ajatuksenaan pyytää Lehterää mukaan. Lehtinen kommentoi, että Lehterä oli halukas lähtemään, mutta "silloin tilanne oli semmoinen... että se meni ihan molemmin puolin noin, miten se meni".

GM viittaa oikeusprosessiin, joka päättyi maaliskuun lopussa siihen, että Pirkanmaan käräjäoikeus langetti Lehterälle neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen kokaiinirikoksesta. Tuomio ei ole lainvoimainen, Lehterä on koko prosessin ajan kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin ja on sittemmin valittanut käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen.

Lehtinen ei ole kertonut julkisuuteen, milloin tarkalleen hän tiedusteli Lehterää MM-projektiin. Mutta oli siis niin, että Leijonien toiminnasta vastaava Lehtinen oli halukas saamaan Suomi-paitaan pelaajan, jolle sillä hetkellä joko vaadittiin viiden kuukauden ehdollista vankeurangaistusta kokaiinirikoksesta tai jolle oli juuri langetettu neljän kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus kokaiinirikoksesta. MM-kisat alkoivat puolitoista kuukautta Lehterän saaman tuomion jälkeen.

Suomen jääkiekkoliitossa on siis tehty päätös, ettei tuore huumausainerikosoikeusprosessi tai -tuomiokaan ole este maajoukkueen edustamiselle. Tekikö päätöksen Lehtinen?

– Puheenjohtajan ja toimitusjohtajan linjaus, liiton toimitusjohtaja Matti Nurminen kommentoi.

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja on Harri Nummela.

– Leijonien valmennuksella ja GM:llä on lupa valita Lehterä maajoukkueeseen. Lainvoimaisen ratkaisun tai tuomion jälkeen tilanne tarkastellaan uudelleen, Nurminen lisää.

Lehterä saattaa siis pian palata muutaman vuoden tauon jälkeen sinivalkosotisopaan. Häntä ei kuitenkaan valittu miesten maajoukkueen kauden ensimmäisiin otteluihin Karjala-turnaukseen ensi viikolle.

Lehterä on edustanut Leijonia 90 ottelussa. Hän pelasi viisi kautta NHL:ssä, kunnes siirtyi kesällä KHL:ään Pietarin SKA:han. Euroopan suurimman jääkiekkoseuran varakapteeni on kerännyt alkukauden 24 ottelussa tehopisteet 10+7 ja tehomerkinnän +1.

Viime kevään MM-kisat päättyivät Suomen ikimuistoiseen ja sensaatiomaiseen maailmanmestaruuteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle