Lukon puolustukseen vahvistusta Pohjois-Amerikasta − Niclas Almari palaa kotimaan kentille

LIIGA / Uutinen
Niclas Almari on pelannut Liigassa aiemmin HPK:n ja Pelicansin riveissä.
Kuva © Saimi Airaksinen
AHL:ssä viime kaudet kiekkoillut Niclas Almari siirtyy Lukon riveihin.

Lukko saa puolustukseensa vahvistusta, kun Niclas Almari liittyy raumalaisryhmään. 23-vuotias puolustaja on pelannut kuluvalla kaudella AHL:ssä ja ECHL:ssä. Puolustajan siirrosta Suomeen kerrotaan AHL:n virallisilla verkkosivuilla.

Almari teki keväällä 2019 tulokassopimuksen hänet varanneen Pittsburgh Penguinsiin eli sopimuksesta on nyt menossa viimeinen vuosi. Kuluvalla kaudella hän on pelannut AHL-joukkue Wilkes-Barre/Scranton Penguinsissa 11 ottelua tehoin 1+1. Kauteen on mahtunut myös kuusi ECHL-kamppailua Wheeling Nailersissa.

Viime kauden Almari pelasi lainalla Pelicansissa, jossa teki 28 ottelussa seitsemän pistettä. Liigassa espoolaislähtöinen puolustaja on edustanut aiemmin myös HPK:ta kausina 2016−2019. Keväällä 2019 hän juhli hämeenlinnalaisryhmässä Suomen mestaruutta.

» Lähetä palautetta toimitukselle