Lukko saa täsmäaseen hyökkäykseensä – Eero Elo palaa Äijänsuolle

LIIGA / Uutinen
Eero Elo on päässyt urallaan kokeilemaan myös Leijonissa.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Lukko teki kovan luokan hankinnan, kun tehohyökkääjä Eero Elo palaa seuraan lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen.

Rauman Lukko on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen seuran oman kasvatin Eero Elon kanssa. Huhtikuun 26. päivä 29 vuotta täyttävä laitahyökkääjä on viimeksi edustanut Lukkoa syksyllä 2012.

– Mahtavaa palata kotikaupunkiin. Täältä on joskus lähdetty maailmalle, joten on hienoa tulla takaisin kotiin juuri tässä kohtaa uraa. Fiilikset on hyvät, mutta samalla myös hyvällä tavalla jännittävät, Elo kommentoi Lukon tiedotteessa.

Viimeiset vajaat kolme kautta Elo on pelannut Sveitsin liigan SCL Tigersin joukkueessa, jossa hän iski päättyneellä kaudella 41 ottelussa tehot 17+10=27. Lisäksi Elo ehti syksyllä 2015 alkaneella ulkomaankiertueellaan pelaamaan KHL:ssä Avtomobilist Jekaterinburgin ja Sibir Novosibirskin joukkueissa.

– Ulkomaan vuodet kasvattivat minua pelaajana niin fyysisesti kuin henkiselläkin puolella. Venäjällä mentiin päivä kerrallaan ja opeteltiin uusia kuvioita kentällä ja arjessa. Etenkin Sveitsin vuosista jäi myös paljon hyviä kaveruussuhteita, jotka säilyvät varmasti koko loppuelämän ajan, Elo kertoi.

Edellisen kerran Liigassa pelatessaan Elo edusti Lukon paikallisvastustajaa Ässiä. Keväällä 2013 voitetun Suomen mestaruuden lisäksi Elo oli lähellä voittaa maalikuninkuuden viimeisellä Porin kaudella 2014-15.

– Eeron laukaus on maailmanluokkaa ja hän on pystynyt olemaan vahva maalintekijä niissä joukkueissa, joissa hän on pelannut. Missään joukkueessa ei ole ikinä liikaa maalintekovoimaa, ja uskon Eeron tuovan hyökkäyspäähämme paljon voimaa ja yllätyksellisyyttä sekä ison lisän meidän ylivoimapeliimme, kommentoi Lukon urheilutoimenjohtaja Kalle Sahlstedt Elon hankintaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle