Ilves kertoi tiistaina, että hyökkääjä Lukas Svejkovsky jatkaa joukkueen riveissä myös ensi kaudella. Sopimus julkistettiin tupsukorvien kotiottelussa Pelicansia vastaan. Svejkovsky saapui tällä kaudella tamperelaisseuraan 1+1-vuotisella sopimuksella, josta käytettiin nyt optiovuosi.
Yhdysvaltalaishyökkääjä tuli Liigaan Pohjois-Amerikasta, jossa hän oli pelannut koko tähänastisen uransa. Viime kaudella Svejkovsky pelasi AHL:ää ja ECHL:ää, joista AHL:ssä 19 ottelussa syntyivät tehot 2+2=4. ECHL:ssä puolestaan pisteitä syntyi 16+21=37 yhteensä 30 runkosarjakamppailussa.
Kautensa AHL:ssä aloittanut ja sittemmin Ilves-paidassa loukkaantumisista kärsinyt Svejkovsky on tehnyt 13 ottelussa 6+5=11 pistettä. Hän ei ollut kokoonpanossa tiistai-illan Pelicans-ottelussa.