Liikevaihto laski HPK:n juhlakaudella − tilikausi lopulta voitollinen

LIIGA / Uutinen
HPK:n liikevaihto laski, mutta tulos oli positiivinen.
HPK:n päättyneen tilikauden liikevaihto oli 385 tuhatta euroa vähemmän kuin sitä edellisellä tilikaudella. 30. huhtikuuta päättyneen tilikauden liikevaihto oli 6 610 886,89 euroa.

Päättyneellä kaudella 90-vuotista taivaltaan juhlinut HPK päätti tilikautensa 30. huhtikuuta rahoituskulujen ja verojen jälkeen 250 470,11 euron liikevoittoon.

Vähentyneeseen liikevaihtoon yhtiö kertoi syyksi kauden keskeytymisen koronapandemian takia. Liiketoiminta oli kuitenkin läpi kauden vahvassa kasvussa voitetun Suomen mestaruuden ja juhlakauden ansiosta. Lopulta HPK Liiga Oy teki tilikaudella 325 089,65 euron liikevoiton.

− Liiketulos on palkinto isosta työmäärästä, jonka koko organisaation kaikki ihmiset ovat tehneet menneen vuoden aikana. Strategiamme yhtenä päätavoitteena on ollut yhtiön vakavaraisuuden ja taseen kuntoon laittaminen. Kun Matkalla Huipulle osa 2 -projektimme alkoi, haaveena oli, että 90-vuotias HPK on velaton. Ja voimme nyt sanoa, että tämä tavoite on käytännössä toteutettu, totesi toimitusjohtaja Antti Toivanen tiedotteessa.

Hämeenlinnalaisseurassa tiedostetaan tulevan kauden haasteet koronaepidemian mahdollisen jatkumisen myötä.

− Tuleva syksy ja kausi näyttävät todella haasteellisilta. HPK Liiga Oy tavoittelee nyt alkaneelle tilikaudelle noin 5,5 miljoonan euron liikevaihtoa ja nollatulosta. Pelaajabudjettimme säilyy alkavalle kaudelle edellisen kauden tasolla. Edellisten kausien hyvät tulokset antavat nyt hyvän selkänojan, johon nojata haastavana aikana, kertoo Toivanen.

HPK Liiga Oy keräsi yhteistyökumppaneidensa kanssa juhlakaudellaan hyväntekeväisyyteen 44 000 järjestämillään tapahtumilla.

Muokattu: 12.6.2020, kello 16.35: Ingressistä korjattu tieto, että liikevoitto ei ollut 385 euroa pienempi kuin edelliskaudella, vaan liikevaihto

» Lähetä palautetta toimitukselle