Liigan puheenjohtaja paljastaa: "Todennäköisesti aloitamme 1.10."

LIIGA / Uutinen
Lätkä lentää todennäköisesti taas lokakuun ensimmäisenä päivänä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Seuraava Liiga-kausi alkaa todennäköisesti lokakuun ensimmäisenä päivänä. Näin kertoo Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen.

– Veikkaan, että se on 1.10. Todennäköisesti aloitamme silloin. Se on vieläpä torstai, ja kaudet on usein aloitettu torstaina.

Juuri lokakuun ensimmäinen päivä on merkittävä päivämäärä siksi, että näillä näkymin koronapandemian aiheuttamat kokoontumisrajoitukset poistuvat Suomessa silloin. Maan hallitus ilmoitti siitä tänään illalla. Päätökseen liittyy luonnollisesti se reunaehto, että pandemia pysyy edelleen kurissa.

Liiga päättää otteluohjelmansa ja sitä kautta aloituspäivänsäkin virallisesti ensi viikolla.

– Tämä on hieno uutinen. Nyt meillä on selkeä tähtäin, jonka ympärille voimme suunnitella. Se helpottaa kumppanimyyntiämme ja varmaankin rauhoittaa potentiaalisia kumppaneita. Nyt on enemmän varmuutta kuin epävarmuutta, mikä edesauttaa suunnittelua, Hiltunen sanoo.

Hän sanoo, että on "aika selvää", ettei Liiga voi aloittaa kauttaan, jos sen ottelutapahtumien yleisömäärää rajoitetaan. Tapahtumien katteet kärsisivät liiaksi.

– Tämä on varmasti helpotus myös pelaajille. Totta kai heilläkin on ollut paljon epävarmuutta, kun ei ole ollut mitään tietoa, koska kausi saadaan alkuun, Hiltunen muistuttaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle