Liiga-viikko jatkui keskiviikkona viiden ottelun voimin. Helsingissä HIFK:n vieraaksi saapui HPK, joka haki kauden ensimmäistä kolmen pisteen voittoaan tuloksetta, kun pisteet jäivät isännille lukemin 5−2.
HIFK:n ylivoima oli jälleen totutun tappavaa. Maaleista peräti viisi tuli ylivoimalla. Voiton takuumiehenä oli ykkössentterin viittaa kantava Jori Lehterä, joka iski 1+3 tehot. Voitto oli HIFK:lle kauden kolmas, minkä myötä joukkue jatkaa sarjan kärjessä puhtaalla pelillä.
Tampereella Ilves aloitti kautensa voitokkaasti kaatamalla TPS:n 4–2. Ottelussa nähtiin monia eri vaiheita avauserän tasaisuudesta toisen erän Ilves-hallintaan.
TPS ei päässyt tällä kertaa kuin lyhyeksi aikaa johtoasemaan puolustaja Jean-Christophe Beaudinin Liiga-uran avausmaalilla, sillä Matias Mäntykivi tasoitti heti seuraavassa vaihdossa, ja Ilves meni menojaan.
TPS-valmentaja Tommi Miettinen turvautui aikalisään jo toisessa erässä Ilveksen pyörittäessä peliä. Ratkaisevat osumat nähtiin kuitenkin vasta viimeisessä erässä.
Beaudinin lisäksi Liiga-uran avausosumat tekivät myös Sisu-Petteri Lehtonen ja viime kauden Tšekin pääsarjatason puolustajien maalipörssin ykkönen Daniel Gazda.
Jukureiden tappioputki venyi jo kolmen ottelun mittaiseksi, kun se hävisi Kiekko-Espoolle 4−6. Ottelun maalitilit aukaisi uransa ensimmäisen Liiga-maalinsa tehnyt Kasper Kulonummi. Vain hetkeä myöhemmin puolustaja iski uransa toisellaan vierailijat kahden maalin johtoon.
Kulonummen lisäksi myös Arttu Tuomaala pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä Liiga-maalia. Kiekko-Espoo kävi parhaillaan jopa 4−0-johtoasemassa, mutta isäntäjoukkue ryhdistäytyi pelin edetessä. Kaksi maalia ilman maalivahtia ei kuitenkaan riittänyt, kun Santeri Virtanen osui tyhjiin himmentäen loppukirin. Voitto oli uuden Kiekko-Espoon ensimmäinen kolmen pisteen voitto Liigassa.
Ässät haki ensimmäisen voittonsa Lahdesta kahteen vuoteen, kun se kaatoi Pelicansin 5−2. Ottelu oli ratkaisevaan erään lähdettäessä 2−2, mutta vahva viimeisen erän alku takasi patapaidoille voiton. Ässien tehokkaimpana pistemiehenä toimi 500. Liiga-ottelunsa pelannut Jan-Mikael Järvinen, joka iski tehot 0+3. Myös Antti Tyrväiselle ottelu oli 500. Liigassa.
Pelicansin valonpilkahduksena ottelussa oli Liiga-debyyttinsä pelannut Daniel Nieminen, joka syötti hienolla esityöllä joukkueensa toisen maalin.
Raumalla Lukko ja Sport päätyivät molemmat kolmatta kertaa tällä kaudella jatkoajalle, kun tasaiselle ottelulle ei löydetty ratkaisua kolmessa erässä. Sport teki ottelun molemmat maalinsa ylivoimalla. Maaleista toinen syntyi viiden minuutin ylivoiman aikana, kun Jami Krannila heitettiin ulos ottelusta toisen erän alkupuolella päähän kohdistuneesta taklauksesta.
Lopulta ottelun ratkesi voittomaalikilpailussa, jossa Sport oli vahvempi. Ratkaisevan rangaistulaukauksen laukoi Viljami Nieminen.