Leijonien vastustajaksi Tšekki tai Sveitsi – näin olympiaturnaus jatkuu

MAAJOUKKUE / Uutinen
Jo alkulohkossa toisensa kohdanneet Tšekki ja Sveitsi tavoittelevat paikkaa Suomen puolivälierävastustajana.
Miesten jääkiekon olympiaturnauksen alkulohkot on pelattu päätökseen. Yhdenkään maan turnaus ei pääty alkulohkoon, vaan kaikilla on edessään vähintään yksi pudotuspeliottelu.

Joukkueet sijoitetaan alkulohkomenestyksen mukaan rankingiin niin, että lohkovoittajat järjestetään kolmelle ensimmäiselle sijalle pisteiden, maalieron ja tehtyjen maalien perusteella. Sen jälkeen lohkokakkoset listataan samoin kriteerein seuraaville sijoille ja niin edelleen.

Rankingin neljä parasta joukkuetta, eli lohkovoittajat ja paras lohkokakkonen, selviää suoraan puolivälieriin. Loput kahdeksan joukkuetta aloittavat mitalijahdin ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta, jossa ne jaetaan pareihin rankingin mukaisesti. Ensimmäisen kierroksen voittajat etenevät puolivälieriin.

Lohkovaiheen jälkeinen ranking

1. Yhdysvallat
2. Suomi
3. Venäjän olympiakomitea
4. Ruotsi
5. Kanada
6. Tanska
7. Tšekki
8. Slovakia
9. Saksa
10. Sveitsi
11. Latvia
12. Kiina

Tiistaina pelattava ensimmäinen pudotuspelikierros

klo 06.10: Slovakia (8.) – Saksa (9.)
klo 06.10: Tanska (6.) – Latvia (11.)
klo 10.40: Tšekki (7.) – Sveitsi (10.)
klo 15.10: Kanada (5.) – Kiina (12.)

Keskiviikon puolivälierät

klo 06.10: Yhdysvallat (1.) – Slovakia/Saksa
klo 08.00: Venäjän olympiakomitea (3.) – Tanska/Latvia
klo 10.40: Suomi (2.) – Tšekki/Sveitsi
klo 15.30: Ruotsi (4.) – Kanada/Kiina

Välierät pelataan perjantaina klo 6.10 ja 15.10. Parit muodostetaan lohkovaiheen rankingin mukaan niin, että korkeimmalle sijoitettu joukkue kohtaa heikoimmalla sijalla olevan joukkueen ja keskimmäiset kohtaavat toisensa.

Välierien häviäjät pelaavat pronssiottelun lauantaina klo 15.10, ja voittajat kohtaavat loppuottelussa sunnuntaina klo 6.10.

» Lähetä palautetta toimitukselle