Leijonien puolivälierävastus selvillä – Sveitsi kaatoi Tšekin ja nappasi olympialaisten avausvoittonsa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Sveitsi käytti paikkansa tehokkaasti ja lähetti Tšekin kotimatkalle.

Tšekki ja Sveitsi kohtasivat toisensa neljännesvälierissä. Alkusarjan kohtaaminen päättyi Tšekin voittoon lukemin 2–1, mutta tällä kertaa Sveitsi oli vahvempi lukemin 4–2.

Ottelun lopputulos ratkaisi sen, että Tšekin turnaus päättyi jo aikaisessa vaiheessa ennen puolivälieriä. Sveitsi puolestaan voitti ensimmäisen ottelunsa olympiaturnauksessa juuri oikeaan aikaan, ja joukkue etenee puolivälieriin Leijonien vastustajaksi. 

Tšekki meni ottelussa johtoon ensimmäisen erän puolivälissä, mutta Sveitsi iski kaksi maalia vain 13 sekunnissa, jolloin vaakakuppi kallistui alppimaan suuntaan. Tšekin maalin iski kovassa vireessä KHL:ssä oleva Lukáš Klok. Sveitsin maaleista vastasivat ylivoimalla Andreas Ambühl sekä Killian Mottet.

Toisessa erässä laukaukset menivät Tšekille lukemin 16–5. Joukkue pyrki iskemään maaleja, mutta sveitsiläiset tekivät hartiavoimin töitä ja estivät koko viisikon voimin tšekkiläisten pääsyn maalille. Kaikki kaukalossa olleet sveitsiläiset syöksyivät kohti irtokiekkoja ja yhtenä tärkeänä seikkana oli myös joukkueen kurinalainen pelaaminen.

Hartiavoimin töitä joukkueen eteen

Sveitsille ei toisessa erässä auennut paljoa huipputontteja, mutta ylivoimalle päästessään joukkue karkasi johtoon jo lukemin 3–1. Maalintekijänä kunnostautui Denis Malgin, jolla kokemusta löytyy myös NHL:stä. Sveitsi kesti hyökkäyksen, piti kiinni omasta pelikirjastaan ja puolusti loistavasti johtoasemaansa.

Kolmanteen erään lähdettiin samoin pelimerkein. Tšekki luisti hieman puolustusvelvoitteistaan, kun joukkue pyrki riskilläkin karvaamaan kiekkoa ja luomaan nopeita hyökkäyksiä kohti Leonardo Genonin vartioimaa sveitsiläismaalia.

Tšekin ykkösketju Tomáš HykaDavid KrejčíLukáš Sedlák oli kentällä useita minuutteja putkeen viimeisessä erässä, kun joukkue oli takamatkalla ja tarvitsi maaleja. Sveitsi pelasi tilanteet viisaasti ja käytti mahdollisuutensa, kun riskipelaamisen vuoksi tšekkiläisten puolustusalueelle aukesi paljon tilaa.

Ykkösketju sai todistaa lähietäisyydeltä, kun Sveitsi ja joukkueen kapteeni Rafael Díaz iski ratkaisevan tuntuisen 4–1 -maalin. Vaikka Tšekki iski vielä ylivoimalla kavennusmaalin ja pyöritti peliä viimeiset kaksi minuuttia, työnteon määrä sekä joukkueelle pelaaminen ratkaisivat ottelun Sveitsin hyväksi.

Laukaukset menivät Tšekille lukemin 33–18, mutta tehokkuus uupui, sillä mahdollisuuksia maalintekoon oli. Maalivahti Genoni pelasi kuitenkin hyvän ottelun terävästi pelanneen puolustuksen takana.

» Lähetä palautetta toimitukselle