LeKi hankki liigakokemusta alakertaansa - maalinsuulle ja hyökkäykseen myös täydennystä

MESTIS / Uutinen
Mäkelä tuo runsaasti liigakokemusta LeKin puolustukseen.
Kuva © Jussi Puuri
LeKi vahvistaa alakertaansa maalivahti Arttu Kulmalalla sekä puolustaja Aleksi Mäkelällä. Joukkueen monivuotinen kapteeni Sami Laakso teki puolestaan jatkosopimuksen.

Aleksi Mäkelä kiekkoili kaksi edelliskautta Liigassa Ässien riveissä. Viime kaudella 23-vuotias puolustaja kokosi 33 ottelussa tehot 1+1. 

Tamperelaislähtöinen puolustaja on edustanut Liigassa myös kasvattajaseuraansa Ilvestä. Liigapelejä Mäkelällä on vyöllään kaikkiaan 169. Puolustaja on esiintynyt urallaan aiemmin myös LeKi-paidassa 22 ottelun verran.

Maalivahtiosastolleen LeKi kiinnitti 21-vuotiaan Arttu Kulmalan. Tappara-kasvatti aloitti viime kauden KHL-joukkue Kunlun Red Starin juniorijoukkueessa, jossa hän torjui 20 ottelua torjuntaprosentilla 90,4. Kevätkauden hän pelasi Tapparan A-nuorissa.

Jatkosopimuksen lempääläläisryhmän kanssa teki joukkueen oma kasvatti Sami Laakso, joka aloittaa jo kuudennen peräkkäisen kauden joukkueessa. Kahdella viime kaudella lempääläläisjoukkueen kapteenina toiminut 26-vuotias hyökkääjä iski viime kaudella 37 ottelussa tehot 7+5.

» Lähetä palautetta toimitukselle