Lauri Marjamäki on valmentajien palkkakärki – Tomek Valtonen Liigassa valmentaneiden ykkönen

LIIGA, KHL / Uutinen
Lauri Marjamäki tienasi valmentajista eniten.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Vuoden 2018 verotietojen perusteella Lauri Marjamäki oli jääkiekkovalmentajien palkkakärki. Liigan puolella erot olivat pieniä ja kärkeen päätyivät Tomek Valtonen sekä Petri Matikainen.

Suomen maajoukkuetta sekä KHL:ssä pelaavia Jokereita valmentanut Lauri Marjamäki oli vuoden 2018 eniten tienannut jääkiekkovalmentaja. Marjamäen tienestit vuoden aikana olivat 296 799 euroa. Tällä summalla hän pesi toiseksi eniten tienanneen Jukka Jalosen reilulla 35 000 eurolla. Myös Jalonen valmensi vuoden aikana Jokereita sekä maajoukkuetta. 

Liigassa vuoden 2018 aikana valmentaneista palkkakärki oli Sportin peräsimessä kauden 2017–2018 loppuun asti toiminut Tomek Valtonen. Valtonen tienasi vuoden aikana 216 569 euroa, josta ansiotuloa oli reilut 202 000 euroa. Valtonen valmensi vuoden aikana myös Puolan maajoukkuetta sekä Puolan pääsarjaseuraa Podhale Nowy Targia.

Myös Pelicansin peräsimestä tuttu Petri Matikainen teki kovat tienestit. Matikainen siirtyi kauden 2017–2018 jälkeen valmentamaan EBEL-liigaan itävaltalaisen Klagenrfurter AC:n penkin taakse. Matikaisen tulot vuonna 2018 oli yhteensä 196 767 euroa, joista ansiotuloja oli noin 188 000 euroa.

Liigassa koko vuoden 2018 valmentaneista palkkakärki oli Tapparan Jukka Rautakorpi, jonka ansiotulot olivat 177 323 euroa. Rautakorven perässä tulivat HIFK:n Ari-Pekka Selin (153 134 euroa) sekä Ilveksen Karri Kivi (148 232 euroa).

Muista Liigassa vuoden 2018 aikana valmentaneista yli 100 000 euron tienesteihin pääsivät HPK:n mestariksi valmentanut Antti Pennanen, KooKoon Tuomas Tuokkola, Kärppien Mikko Manner, Lukon Pekka Virta sekä TPS:n Kalle Kaskinen. Vuoden aikana potkut saaneista yli 100 000 ansioihin pääsivät Jukurien Risto Dufva sekä JYPin Marko Virtanen. Apuvalmentajista HIFK:n Jarno Pikkarainen tienasi reilut 100 000 euroa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Aihe

Verot

Marraskuussa julkistettavat suomalaisten verotiedot avaavat jääkiekon saralla pelaajien, valmentajien ja omistajien tulotasoja.

Uutinen
Jokerit maksaa jättipalkkoja pelaajilleen – suomalainen yhteiskunta saa isot verotulot
4.11.2019 17:42
KHL:ssä pelaava Helsingin Jokerit maksaa selvästi suurempia palkkoja kuin liigaseurat. Jokerien venäläiset rahat lihottavat suomalaisen yhteiskunnan varoja pelkkinä tuloveroina vuodessa miljoonilla.
Uutinen
Lauri Marjamäki on valmentajien palkkakärki – Tomek Valtonen Liigassa valmentaneiden ykkönen
4.11.2019 16:22
Vuoden 2018 verotietojen perusteella Lauri Marjamäki oli jääkiekkovalmentajien palkkakärki. Liigan puolella erot olivat pieniä ja kärkeen päätyivät Tomek Valtonen sekä Petri Matikainen.
Kolumni
Näkemys: Liiga-väen tulisi olla pelkästään kiitollinen siitä häkellyttävästä tilanteesta, että maan eniten tienaavat ovat kiinteästi mukana jääkiekossa
4.11.2019 15:11
Vuoden 2018 eniten tienanneet henkilöt Suomessa olivat jälleen Supercell-johtajat Ilkka Paananen sekä Mikko Kodisoja. Miljonäärikaksikko kuuluu TPS:n pääomistajiin ja tämä on suuri voitto koko suomalaiselle urheilulle.