Kurinpito pysyi samalla linjalla tuomariston kanssa - Strömwall pelikieltoon

LIIGA / Uutinen
Strömwall on sivussa tapaninpäivän Kaakon Derbystä.
Liigan pistepörssiä johtavalle Malte Strömwallille on määrätty yhden ottelun pelikielto perjantain ottelussa nähdystä säädyttömästä eleestä.

Malte Strömwall sai ottelun avauserän lopulla pelirangaistuksen. Tilanteessa Strömwall heilutti kättään siihen tapaan, että linjatuomari Lauri Nikulainen tulkitsi sen hänelle osoitetuksi itsetyydytyseleeksi, minkä seurauksena hän raportoi sen ottelun päätuomarille. Strömwall komennettiin sen seurauksena suihkuun.

Strömwallin mukaan hän heilutti kättään saatuaan iskun siihen vastustajan mailasta. Kurinpitodelegaatio katsoo kuitenkin, että koska käden heilutus tapahtui vasta 14 sekuntia mailaniskun jälkeen, se vähentää Strömwallin kertomuksen luottamusta. Delegaatio pitää iskua käteen myös niin lievänä, että se ei edellytä tilanteessa nähdyn kaltaista käden heiluttamista.

Strömwall kärsii pelikieltonsa tapaninpäivänä, kun KooKoo kohtaa kotonaan SaiPan.

» Lähetä palautetta toimitukselle