Kunnioitettava ura saa jatkoa − Karoliina Rantamäelle ensi kauden sopimus HIFK:hon

Naisten Liiga / Uutinen
Rantamäki jatkaa pelaajauraansa.
45-vuotias lajilegenda Rantamäki jatkaa mittavaa uraansa Stadin Gimmoissa.

Kapteenina Naisten Liigan voittopokaalia HIFK:n paidassa viime kauden päätteeksi nostanut Karoliina Rantamäki jatkaa Stadin Gimmoissa viidennelle kaudelleen. Yhteensä tuleva sesonki on hyökkääjälegendalle 20. pääsarjatasolla Suomessa.

− Odotan jo innolla tulevaa kautta. Joukkue vaikuttaa vahvalta ja on taas vuoden kokeneempi. Toivottavasti myös itse pystyisi runkosarjassa vähän enemmän pelaamaan kun viime vuonna, Rantamäki sanailee.

45-vuotiaan Rantamäen jääkiekkoura ulottuu 1990-luvun alkuun ja hän edusti pitkään espoolaisorganisaatioita Kiekko-Espoota ja Bluesia. Sittemmin hän vietti pitkän pätkän Venäjän pääsarjassa, kunnes palasi Suomeen ja HIFK-paitaan.

Rantamäki on voittanut urallaan Venäjän liigan mestaruuden ja aikuisten maajoukkueessa kaksi olympia- ja kahdeksan MM-pronssia. Hän on esiintynyt MM-turnauksessa muhkeat 13 kertaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle