Kriisiseura TPS:n pääomistajat muodostivat jälleen valtakunnan tulokärjen – yhteistulot reilut 200 miljoonaa euroa

LIIGA / Uutinen
TPS:n pääomistajat olivat jälleen Suomen tulokärjessä.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Käynnissä olevalla kaudella kovassa pyörityksessä olleen TPS:n omistusportaaseen kuuluvat Ilkka Paananen sekä Mikko Kodisoja olivat vuonna 2018 eniten Suomessa tienanneet henkilöt. Peliyhtiö Supercellin perustajiin sekä johtoportaaseen kuuluvat Paananen ja Kodisoja ovat sijoittuneet verotietojen kärkipäähän koko maassa jo viiden viimeisen vuoden ajan.

Vuoden 2018 kärkitilan koko Suomen eniten ansainneena henkilönä nappasi Supercellin toimitusjohtaja Paananen, joka tienasi lähes 110 miljoonaa euroa. Toiseksi sijoittunut Kodisoja toimii peliyhtiön luovana johtajana. Kodisojan tulot olivat noin 98 miljoonaa euroa.

Paananen ja Kodisoja ovat kuuluneet TPS:n suurimpiin omistajiin vuodesta 2015 lähtien. Pääomistajakaksikko järjesti viime lauantaina TPS:n kannattajille keskustelutilaisuuden seuran surkean alkukauden takia.

» Lähetä palautetta toimitukselle