Koronavirus päättää liigoja ympäri Eurooppaa – mikään pääsarja ei jatka toimintojaan enää normaalisti

LIIGA, KHL, Muut Sarjat, SHL / Uutinen
Liigassa pelataan jatkossa tyhjille katsomoille.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Koronaviruksen takia useat jääkiekkosarjat Euroopassa ovat ryhtyneet toimenpiteisiin taudin ehkäisemiseksi. Varsinkin Keski-Euroopassa useat sarjat ovat joko lopettaneet kautensa tai keskeyttäneet sen toistaiseksi ja sama kehitys on käynnistynyt Pohjois-Euroopassa.

Tiistaina Saksan ja Itävallan pääsarjat päättivät lopettaa kautensa. Päätösten myötä mikään joukkue ei voita mestaruuksia tällä kaudella kyseisissä sarjoissa. Eilen puolestaan Puolan, Norjan ja Slovakian pääsarjat päätettiin tämän kauden osalta. Ruotsissa tänään pelattava SHL:n runkosarjan viimeinen kierros pelataan ilman yleisöä, ja pudotuspelien alkua on lykätty maaliskuun 24. päivään.

Tällä hetkellä Euroopan suurista jääkiekkosarjoista Venäjän KHL ja Suomen Liiga jatkavat kauttaan, mutta yleisörajoitukset ovat astuneet jo voimaan Suomessa ja Venäjän pääkaupungissa Moskovassa.

Tänään Sveitsin liiga ilmoitti, että maaliskuun alusta lähtien keskeytetty kausi on peruttu. 

Tšekin Extraligassa pudotuspelit on keskeytetty maaliskuun 29. päivään asti. Runkosarjansa päätökseen saaneista sarjoista pudotuspelien alkua on lykätty Tanskassa ja Ranskassa.

Uutista päivitetty keskiviikkona kello 14.03: Lisätty tieto Norjan ja Slovakian liigojen päättämisestä.

Uutista päivitetty torstaina kello 15.30: Lisätty uusimmat muutokset.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Aihe

Koronavirus

Pandemiaksi kehittynyt koronavirus-epidemia vaikuttaa suuresti kiekkosarjoihin Suomessa ja ulkomailla. Tältä sivulta löydät kootusti kaikki koronavirus-uutiset.

Uutinen
Leijonien NHL-vahvistukselle huonoja uutisia − koronavirustartunta uhkaa Jokiharjun MM-turnausavausta
10.5.2022 18:57
Henri Jokiharjulla todettiin Ruotsista palatessa koronavirustartunta. Hän on poissa tositoimista näillä näkymin lauantaihin asti. Puolustajan korona on toistaiseksi oireeton.
Uutinen
Jukurien ja Lukon välinen ottelu siirtyy myöhempään ajankohtaan
17.2.2022 10:48
Kiekko ei putoa Mikkelissä torstaina jäähän Lukon koronatilanteen vuoksi. Ottelun uusi ajankohta on maaliskuun lopulla.
Haastattelu
Toimitusjohtaja Risto Jalo Ilveksen akuutista koronakurimuksesta: "Ei olisi ollut edes täytemiehillä mahdollista saada joukkuetta kasaan"
12.2.2022 12:33
Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kertoi, että joukkueen vaikea koronatartuntatilanne selvisi vasta perutun paikallisottelupäivän aamuna.