Koronarajoitusten tiedotettiin kiristyvän − STM kertoi kuitenkin tiedottaneensa virheellisen lukeman AVI:lle

LIIGA, MESTIS / Uutinen
AVI tiedotti virheellisen STM:n kirjeen pohjalta.
Kuva © Samuli Huikuri
Aluehallintoviranomaiset tiedottivat maanantaina yleisötilaisuuksien koronarajoitusten kiristämisestä. Muutos perustui kuitenkin STM:n AVI:lle tiedottamaan virheeseen.

Aluehallintoviranomaiset julkaisivat maanantaina uudet rajoituksensa yleisötilaisuuksien järjestämisestä. Jatkoaika uutisoi lukuisten tiedotusvälineiden tavoin kokoontumisrajoitusten kiristymisestä 500 henkilöstä 50 henkilöön.

Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti kuitenkin paria tuntia myöhemmin, että sen AVI:lle lähettämästä kirjeestä oli pudonnut nolla pois. Täten koronarajoitukset eivät toistaiseksi muutu elokuun tilanteesta syyskuuhun.

AVI:n alkuperäinen tiedote kokonaisuudessaan

Uutista muokattu 14.01: Uutisessa kerrottiin aikaisemmin koronarajoituksen kiristämisestä ja sen vaikutuksista Liigan kaltaisille sisäyleisötilaisuuksille. Poistettu STM:n virheelliseen kirjeeseen ja siitä AVI:n tiedottamiin virheellisiin tietoihin perustuvat osat. Lisätty upotettu STM:n twiitti. Lisätty AVI:n twiitti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Aihe

Koronavirus

Pandemiaksi kehittynyt koronavirus-epidemia vaikuttaa suuresti kiekkosarjoihin Suomessa ja ulkomailla. Tältä sivulta löydät kootusti kaikki koronavirus-uutiset.

Uutinen
Leijonien NHL-vahvistukselle huonoja uutisia − koronavirustartunta uhkaa Jokiharjun MM-turnausavausta
10.5.2022 18:57
Henri Jokiharjulla todettiin Ruotsista palatessa koronavirustartunta. Hän on poissa tositoimista näillä näkymin lauantaihin asti. Puolustajan korona on toistaiseksi oireeton.
Uutinen
Jukurien ja Lukon välinen ottelu siirtyy myöhempään ajankohtaan
17.2.2022 10:48
Kiekko ei putoa Mikkelissä torstaina jäähän Lukon koronatilanteen vuoksi. Ottelun uusi ajankohta on maaliskuun lopulla.
Haastattelu
Toimitusjohtaja Risto Jalo Ilveksen akuutista koronakurimuksesta: "Ei olisi ollut edes täytemiehillä mahdollista saada joukkuetta kasaan"
12.2.2022 12:33
Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kertoi, että joukkueen vaikea koronatartuntatilanne selvisi vasta perutun paikallisottelupäivän aamuna.