Korona vaikuttaa kiekkokauteen valmistautumiseen Keski-Euroopan sarjoissa

Muut Sarjat / Uutinen
Kontaktilajissa ja eri kansallisuuksien välillä karanteeni on tärkeä tapa välttää virustartuntoja.
Suomessa on herätty parina viime päivänä siihen, että koronavirus saattaa iskeä jääkiekkojoukkueisiinkin. Keski-Euroopassa tämä on huomattu jo keskikesällä.

Heinäkuun lopussa Tšekin ja Slovakian alle 20-vuotiaiden maajoukkueet pelasivat kolme keskinäistä harjoitusmaaottelua Brnossa. Sittemmin selvisi, että kolme Tšekin joukkueen edustajaa oli kantanut maaottelujen aikana koronavirusta. Testauksien jälkeen selvisi, että virus oli tarttunut ainakin kahteen vastustajajoukkueen pelaajaan.

Nyt syyskuussa Tšekissä suunnitellaan maan pääsarjakauden aloittamista. Tällä viikolla paikallisen Extraligan joukkueista ainakin Sparta Praha ja Kometa Brno ovat kuitenkin keskeyttäneet kauteen valmistautumisen pelaajien koronatartuntojen takia.

Pelaajia on koronan takia karanteenissa myös Liberecissä ja Plzeňissä. Myös maan kakkos- ja kolmossarjoissa on joukkueita asetettu karanteeniin, vaikka sarjapelit ovat jo osittain alkaneet.

Extraligan suunniteltu aloituspäivä on 18. syyskuuta, vaikka jo päivää aiemmin on tarkoitus käydä ottelu České Budějovicen ja Hradec Královén välillä.

Slovakiassa koronatilanne on ollut koko ajan naapurimaata parempi. Siellä elvytettiin alkusyksyksi eloon maan pääsarjajoukkueille ja parhaille kakkosliigan joukkueille Kaufland Cup, joka on viimeksi pelattu kaudella 1996-97. Ottelut aloitettiin maanantaina 7. syyskuuta, ja finaaleja cup-kilpailussa aletaan pelata 24.-26. syyskuuta. Ainakin syyskuun ajan Slovakiassa saa kiekkokatsomossa olla korkeintaan tuhat katsojaa.

Slovakian liigakauden, joka tänä vuonna on saanut sponsorikseen kansallisen vedonlyöntiyhtiön Tiposin, on tarkoitus alkaa 2. lokakuuta. Liiga muodostuu 11 joukkueesta. Viime kaudella mukana ollut unkarilaisjoukkue MAC Újbuda ei nyt Slovakian pääsarjaan osallistu.

Saksassa "suuret urheilutapahtumat" on asetettu pannaan lokakuun loppuun asti. DEL ei ole julkaissut tulevan kauden otteluohjelmaa. Sveitsissä sekä pääsarjalle että kakkossarjalle on suunniteltu aloitusta Suomen lailla 1. lokakuuta. Ylikansallisen EBEL-liigan aloituspäiväksi on ilmoitettu 25. syyskuuta.

» Lähetä palautetta toimitukselle