KooKoo tiedotti maanantaina purkaneensa Joonas Lehtivuoren pelaajasopimuksen. 36-vuotias puolustaja siirtyi viime kaudeksi kouvolalaisseuran riveihin viiden Saksassa vietetyn kauden jälkeen. Hän pelasi mustaoranssissa 36 runkosarjaottelua, joissa hän merkkautti 15 (4+11) tehopistettä.
– Molempien osapuolien harkinnan jälkeen olemme päätyneet sopimaan sopimuksen päättämisestä. Meille on tärkeää päästä katsomaan eteenpäin ja toivotamme Joonakselle kaikkea hyvää tulevaisuuteen, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen totesi seuran tiedotteessa.
Alkukauden sivussa loukkaantumisen vuoksi ollut Lehtivuori kiittää seuran tiedotteessa KooKoota vallitsevan tilanteen ymmärtämisestä.
– Haluan kiittää KooKoota ja KooKoo-yhteisöä menneestä kaudesta ja kaikesta yhdessä koetusta. Olen saanut seuralta tukea ja ymmärrystä omassa tilanteessani ja olen siitä kiitollinen, Lehtivuori totesi.
Pirkkalalaislähtöinen puolustaja on pelannut urallaan 323 ottelua Liigan runkosarjassa. Kotimaan kaukaloissa hän on edustanut KooKoon lisäksi myös kasvattajaseuraansa Ilvestä, KalPaa ja HPK:ta.
Lehtivuoren sopimuksen purku jättää KooKoon kokoonpanoon kymmenen Liiga-sopimuksen alaisena olevaa puolustajaa, joista Joose ja Justus Inhala pelaavat myös mustaoranssien U20-joukkueessa. Muista puolustajista Saku Salmelan sopimus ulottuu marraskuun maaottelutaukoon asti, mutta sopimuksessa on optio loppukaudesta.