KooKoo teki sopeuttamistoimia − "Ratkaisut eivät ole yksilölle kohtuuttomia"

LIIGA / Uutinen
Myös KooKoo joutui sopeuttamistoimiin koronaviruksen takia.
Kuva © Satu Pitkänen
Päättyneellä kaudella viidenneksi sijoittunut KooKoo on tehnyt monien muiden Liiga-joukkueiden tapaan taloudellisia sopeuttamistoimia koronaviruspandemian takia.

KooKoo Hockey Oy on monien muiden yhtiöiden tapaan kärsinyt taloudellisia menetyksiä koronaviruspandemian takia, ja sen takia organisaatiossa on tehty sopeuttamistoimenpiteitä.

Pelaajien lomautukselta vältyttiin, sillä lähes kaikkien pelaajien kanssa päästiin sopimukseen palkkaleikkauksista. Kahden pelaajan osalla neuvottelut toteutuksesta ovat vielä kesken. KooKoo tiedotti myös, että palkkaleikkaukset eivät koske pienimpien palkkaluokkien pelaajia.

– Tilanne ei ole kenellekään helppo tai mieluisa. Löysimme yhdessä ratkaisut, jotka ovat seuralle kokonaisuutena merkittäviä, mutta eivät yksilöille kohtuuttomia, toimitusjohtaja Sakari Välimaa kommentoi.

Valmentajista, huoltajista ja muusta taustatiimistä osa lomautetaan ja osalle tulee palkkaleikkauksia. Joukkue harjoittelee tällä hetkellä omatoimisesti.

Toimiston henkilökunta lomautetaan porrastetusti 30–90 päivän ajaksi kesän ja syksyn aikana. Lisäksi myös osa ravintolahenkilökunnasta lomautetaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle