Kolme jääkiekkoilijaa teki uuden aluevaltauksen: Siim Liivikiä kuullaan podcast-juontajana

LIIGA / Uutinen
Siim Liivik kiekkoili Suomessa viimeisimpänä KooKoon riveissä.
Kuva © Jarno Hietanen
Uuden jääkiekkoaiheisen Jargoni-podcastin juontajina ovat Siim Liivik ja Ilmari Pitkänen. Podcastia tuottaa jo jääkiekkouransa päättänyt Henrik Koivisto.

Uusi jääkiekkoaiheinen podcast Jargoni tuo kuuntelijan korviin Siim Liivikin ja Ilmari Pitkäsen äänet. Tuottajana on Henrik Koivisto. Ohjelmaa julkaistaan Spotifyssa ja Youtubessa.

Jargonin ensimmäinen jakso julkaistiin viime viikolla. Ensimmäinen vieras oli Nashville Predatorsissa kiekkoileva Mikael Granlund.

− Tämä idea on minulla ollut koneella jo kolmisen vuotta. Pari vuotta sitten kävimme Ipen (Pitkänen) kanssa ensi kertaa testailemassa. Nyt kun korona keskeytti kaiken, oli hyvin aikaa toteuttaa pitkään hautunut visio, Liivik kommentoi Ilta-Sanomille.

Liivik on pelannut mittavan uran Liigassa. Liivikillä Liiga-otteluita on yhteensä 456 kappaletta ja nykyään hän kiekkoilee EBELissä Klagenfurtin paidassa.

Viihdebisneskään ei ole Liivikille vieras alue, sillä hän on ollut mukana muun muassa JVG:n kappaleilla ja keikoilla.

Ilmari Pitkänen oli viime kaudella nostamassa Kiekko-Espoota Mestikseen iskemällä 52 tehopistettä 31 otteluun. Koiviston ura päättyi kaudella 2018−19. Tilille kertyi 272 Liiga-ottelua ja 108 tehopistettä.

Uusi jakso julkaistaan aina keskiviikkoisin ja vieraslistalla nähdään useita kolmikon ystäviä. Pelin nyanssit eivät varasta päähuomiota, vaan ikimuistoiset tarinat.

− Teemme tätä viihde edellä, trapista ei puhuta. Meitä kiinnostavat tarinat kulissien takana ja sisäpiirin anekdootit. Niille haluamme antaa äänen, Liivik jatkoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle