Kolmas TPS:n Liiga-pelaaja joutui korona-altistumisesta karanteeniin – Kahdella A-juniorilla tartunta

LIIGA / Uutinen
TPS:n pelaajia on joutunut karanteeniin.
Kuva © Timo Savela

TPS:n Liiga-pelaajista kolme on nyt kehotettu karanteeniin korona-altistumisen takia. Kaksi joutui karanteeniin viime viikon maanantaina ja yksi eilen. Korona-altistumisesta johtuva karanteeni kestää kaksi viikkoa. Seura tiedotti uudesta altistumisesta eilisiltana.

Viime viikolla altistuneiksi todetut pelaajat ehtivät harjoitella Liiga-joukkueen pienryhmäharjoituksessa ennen karanteeniaan. TPS:n eilisestä tiedotteesta ei selviä, osallistuiko pelaaja Liiga-joukkueen ryhmäharjoituksiin altistumisen ja altistumisen toteamisen välisenä aikana.

TPS:n mukaan tuorein altistuminen on tapahtunut siksi, että pelaaja on tavannut vapaa-ajallaan koronatartunnan saanutta seuran A-junioria.

Muut Liiga-seurat eivät ole julkistaneet pelaajiensa todettuja altistumisia, saati koronatartuntoja. Se ei suoraan tarkoita, että karanteenikehotuksia ei olisi ollut.

Kahdella TPS:n A-juniorilla on todettu koronatartunta. Ensimmäinen todettiin viime viikon maanantaina, toinen eilen. TPS:n eilisen tiedotteen mukaan nyt ilmi tulleella tartunnalla ei ole yhteyttä aikaisempaan, 21.4. esiin tulleeseen A-junioripelaajan koronavirustartuntaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle