Kokenut seuraikoni jatkaa Mestiksestä pudonneessa LeKissä − Tommi Välimaa solmi vuoden sopimuksen

Muut Sarjat / Uutinen
Välimaa jatkaa saukkopaidoissa.
Kuva © Jarno Hietanen
35-vuotias Tommi Välimaa on solminut vuoden sopimuksen LeKin kanssa, joka putosi alkavaksi kaudeksi kakkosdivisioonaan konkurssin myötä.

Kangasalan Kisa-Eaglesin kasvatti Tommi Välimaa on solminut vuoden sopimuksen ensi kaudella kakkosdivisioonaa pelaavan LeKin kanssa, seura kertoo Facebookissa.

Lempääläläisjoukkue pelasi vielä viime kaudella Mestistä, jossa se sijoittui neljänneksi. Konkurssin myötä edustusjoukkue joutui muutamaa sarjaporrasta alemmas.

Välimaa on saavuttanut Lempäälässä kulttipelaajan maineen. Hän edusti saukkopaitoja ensimmäisen kerran jo kaudella 2007−08. Kahdella viime kaudella hän on kuulunut joukkueen kapteenistoon.

196-senttinen hyökkääjä on pelannut urallaan myös 277 liigaottelua, joista yhdeksän Kärpissä ja loput Ilveksessä. Viime kausi LeKissä toi Välimaalle 41 runkosarjaottelussa tehot 7+21=28. Pudotuspelien 13 kamppailua tuottivat 5+6=11 pistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle