Kohujen keskelle ajautuneelle Tony DeAngelolle tyly ilmoitus – puolustajan pelit Rangersissa päättyivät

NHL / Uutinen
Tony DeAngeloa ei enää nähdä NHL:ssä ainakaan Rangers-paidassa.
Kuva © Getty

New York Rangers on ilmoittanut, että sunnuntaina siirtolistalle asetettu puolustaja Tony DeAngelo ei enää pelaa seuran paidassa NHL:ää.

Asian vahvisti tiedotustilaisuudessa Rangersin GM Jeff Gorton maanantaina. Gorton vahvisti myös, että lauantaina pelatun ottelun jälkeen DeAngelo oli osallisena yhteenotossa, jonka huhutaan tapahtuneen maalivahti Aleksandr Georgijevin kanssa.

Gorton kertoi myös, että DeAngelo oli saanut seuralta varoituksen siirtolistalle asettamisesta sen jälkeen, kun hänet oli hyllytetty kauden ensimmäisen ottelun jälkeen. DeAngelo istui katsomossa kaksi ottelua, jonka jälkeen hän pelasi viisi ottelua ennen putoamistaan NHL-ryhmästä.

DeAngelo läpäisi siirtolistan eli yksikään muu seura ei poiminut viime kaudella 53 tehopistettä takonutta puolustajaa riveihinsä. DeAngelo on asetettu Rangersin taxi squadiin, mutta ei saa osallistua joukkueen toimintaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle