Ketterän toiminta on keskeytetty ja joukkue asetettu karanteeniin – Tartuntoja ei toistaiseksi ole todettu

MESTIS / Uutinen
Imatralaiset pääsevät luistelemaan kotiyleisönsä eteen seuraavan kerran reilun viikon päästä, jos tartuntoja ei ilmene.
Kuva © Topi Lainio
Imatralaisseuran urheilujohtaja Turkka Partanen valottaa hieman myös konkarihyökkääjä Elmeri Kaksosen ja Ketterän välistä tilannetta.

Koronavirus riivaa jääkiekkoseurojen toimintaa ympäri maan harjoituskauden ollessa kiihkeimmillään. Turkulainen TuTo tiedotti aiemmin viikolla tartunnoista ja altistumisista, joiden johdosta muun muassa forssalainen FPS on joutunut keskeyttämään toimintansa.

Tiistaina korona-altistumisesta tiedotti myös Imatran Ketterä. Seuran urheilujohtaja Turkka Partanen kertoo, että altistuminen on johtanut koko joukkueen toiminnan keskeytymiseen.

– Joukkue on karanteenissa tällä hetkellä, Partanen kertoo.

Karanteeniin on asetettu Partasen mukaan kaikki joukkueen jäsenet, jotka eivät ole vielä saaneet molempia rokotuksia tai jo sairastaneet koronaa.

– Voisi sanoa, että 90 prosenttia joukkueen jäsenistä on karanteenissa.

Joukkue testataan perjantaina

Altistuneiksi ovat joutuneet edustusjoukkueen pelaajat. Tartuntoja ei Mestis-miehistössä ole Partasen mukaan todettu. 

– Ei varsinaisesti edustusjoukkueessa, ei ole vielä tullut tietoon. Meillä on menossa perjantaina kaikki karanteenissa olevat testiin, katsellaan sen jälkeen uudestaan, kommentoi Partanen.

TuTosta alkunsa saaneisiin tartuntaketjuihin Ketterän altistumiset eivät Partasen mukaan liity.

– Ei ole niihin yhteyttä. Ihan Imatran oma juttu.

Kaksi peliä peruutettu

Ketterä tiedotti tiistaina, että kertaalleen jo siirretty, keskiviikkona pelattavaksi tarkoitettu harjoitusottelu Kiekko-Espoota vastaan joudutaan perumaan toistamiseen. Keskiviikkona seura vahvisti lisäksi, että perjantainen SaPKo-kohtaaminen peruuntuu myös.

Tämänhetkisillä tiedoilla 26. ja 27.8. pelattavaksi suunnitellut Ketterän ja JoKP:n kohtaamiset pystytään pelaamaan suunnitellusti, mikäli perjantain testeissä ei todeta tartuntoja.

– [Enempää] ei näillä näkymin peruunnu. Jos nyt mitään uutta ja yllättävää ei tapahdu, joukkue harjoittelee ensi viikolla ja pelaa loppuviikosta.

Ketterä ei suunnittele korvaavansa peruuntuneita otteluita SaPKoa ja Kiekko-Espoota vastaan. Syyskuun alussa Mestis-seurat liittyvät mukaan jääkiekon Suomen Cupiin, jonka pelit jatkuvat menestyksekkäimmillä seuroilla lähelle Mestis-kauden alkua.

JoKP-pelien jälkeen Ketterä siis keskittyy Cupiin.

– Sitten katsellaan, miten Suomen Cup menee, kuinka pitkälle päästään ja pitääkö sopia joitakin treenipelejä ennen sarjan alkua, Partanen toteaa.

Kaksonen yhä joukkueen mukana

SaiPan viime vuosien luottohyökkääjä Elmeri Kaksonen kuuluu yhä Ketterän harjoitusvahvuuteen. Kaksosen mahdollista jatkoa Ketterän mukana aina Mestis-kaudelle asti Partanen kommentoi arvoituksellisesti.

– "Emellä" on varmaan vaihtoehtoja, ja varmaan Ketterä voi olla se yksi vaihtoehto. Toistaiseksi hän vain harjoittelee joukkueen mukana, eikä ole sopimusta.

Harjoitusotteluissakaan Kaksosta ei Partasen mukaan toistaiseksi nähdä. 

– Ei ole sovittu, pelkästään harjoittelee, Partanen lausuu.

Muokattu 19.8. klo 16.57: korjattu kuvatekstin virheellinen väittämä, jonka mukaan Ketterä pelaisi tulevana viikonloppuna.

» Lähetä palautetta toimitukselle