Kesäkisat Tampereelle? Jääkiekkoliitto tarjoutumassa naisten MM-kisojen isännäksi

MAAJOUKKUE, Naisten Liiga / Uutinen
Naisleijonat saattavat sittenkin päästä kilpailemaan maailmanmestaruudesta tänä vuonna.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Jatkoajan tietojen mukaan Jääkiekkoliitto on ilmaissut IIHF:lle kiinnostuksensa järjestää naisten MM-kisat kesällä Tampereella. Kisat oli alkujaan tarkoitus järjestää Kanadassa, mutta ne peruttiin viime hetkellä koronapandemian takia.

Jatkoajan saamien tietojen mukaan Suomen jääkiekkoliitto on halukas järjestämään naisten MM-kisat Tampereella. Jääkiekkoliiton hallitus kokoontuu torstaina 22.4. ja käsittelee asiaa. Lopullinen valmius kisojen järjestämiselle selvitetään, jos kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF näyttää vihreää valoa suomalaisesitykselle.

IIHF tiedotti keskiviikkona, että Kanadassa Halifaxissa ja Trurossa järjestettäväksi suunniteltu MM-kisatapahtuma on peruttu koronahuolien takia. Peruutuksesta päätti Nova Scotian provinssin hallitus.

IIHF ja Kanadan jääkiekkoliitto tiedottivat myös, että MM-kisat pyritään järjestämään vielä kesän aikana. Jatkoajan tietojen mukaan Suomen jääkiekkoliitto on ollut aloitteellinen tilanteen ratkaisemisessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Aihe

Koronavirus

Pandemiaksi kehittynyt koronavirus-epidemia vaikuttaa suuresti kiekkosarjoihin Suomessa ja ulkomailla. Tältä sivulta löydät kootusti kaikki koronavirus-uutiset.

Uutinen
Leijonien NHL-vahvistukselle huonoja uutisia − koronavirustartunta uhkaa Jokiharjun MM-turnausavausta
10.5.2022 18:57
Henri Jokiharjulla todettiin Ruotsista palatessa koronavirustartunta. Hän on poissa tositoimista näillä näkymin lauantaihin asti. Puolustajan korona on toistaiseksi oireeton.
Uutinen
Jukurien ja Lukon välinen ottelu siirtyy myöhempään ajankohtaan
17.2.2022 10:48
Kiekko ei putoa Mikkelissä torstaina jäähän Lukon koronatilanteen vuoksi. Ottelun uusi ajankohta on maaliskuun lopulla.
Haastattelu
Toimitusjohtaja Risto Jalo Ilveksen akuutista koronakurimuksesta: "Ei olisi ollut edes täytemiehillä mahdollista saada joukkuetta kasaan"
12.2.2022 12:33
Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kertoi, että joukkueen vaikea koronatartuntatilanne selvisi vasta perutun paikallisottelupäivän aamuna.

Lue myös