Kauden kolmannet suomalaispäävalmentajan potkut Sveitsissä − Ville Peltonen ulos Lausanne HC:n valmennusvastuusta

Muut Sarjat / Uutinen
Ville Peltosen työt Lausannessa päättyivät.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Sveitsin pääsarjan Lausanne HC on erottanut päävalmentaja Ville Peltosen, kun vain kaksi kierrosta runkosarjaa on pelaamatta.

Lausanne HC keikkuu sarjassa seitsemäntenä, mutta joukkue ei voi vielä olla varma pudotuspelipaikastaan. Takana ovat HC Lugano ja SC Bern kuuden pisteen päässä, ja ne voivat vielä mennä ohi, joskin maaliero on vahvasti Lausanne HC:n puolella. Lausanne HC kohtaa SC Bernin runkosarjan päätöskierroksella lauantaina.

Lausanne HC voitti Ville Peltosen alaisuudessa viime ottelunsa, mutta muuten helmikuussa peli takkuili, sillä kahdeksasta ottelusta tuloksena oli vain kaksi voittoa. 

Peltosen lisäksi tehtävänsä joutuu jättämään urheilujohtaja Jan Alston. Apuvalmentaja Tommi Hämäläinen lähti itse tehtävistään. Valmennustiimin kolmannen suomalaisjäsenen, Tommi Niemelän, jatkosta keskustellaan.

Peltosen paikan ottaa Craig MacTavish, joka sai aiemmin tällä kaudella potkut Lokomotiv Jaroslavlista. Hän ehti myös valmentaa Kanadan Spengler Cupin voittoon. Aikaisemmin hänet muistetaan pitkäaikaisena Edmonton Oilersin valmentajana ja seurajohtajana sekä viimeisenä ilman kypärää pelanneena NHL-pelaajana.

Kauden alussa Sveitsin pääsarjassa työskenteli neljä suomalaista päävalmentajaa. Ennen Peltosta myös Sami Kapanen (HC Lugano) ja Kari Jalonen (SC Bern) ovat saaneet väistyä. Työssään jatkaa vain EHC Biel-Biennen Antti Törmänen.

Uutista muokattu 28.2. klo 16.04 - lisätty maaliero ratkaisevaksi tekijäksi sekä muutettu tieto Tommi Hämäläisestä.

» Lähetä palautetta toimitukselle