Kasper Elo Kiekko-Espooseen − uuden ajan seuraikoni Takaveräjälle jatkosopimus

MESTIS / Uutinen
Tommi Takaveräjä jatkaa Espoossa jo neljännen kauden.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Kiekko-Espoo tiedotti tiistaina Kasper Elon liittyvän joukkueeseen alkavaksi kaudeksi. Samalla Tommi Takaveräjä teki vuoden jatkosopimuksen.

Kasper Elo aloitti viime kauden RoKissa, jossa hän ehti pelata kahdeksan ottelua tehden kymmenen tehopistettä. Myöhemmin kauden keskeytyessä ja RoKin jäädessä pois sarjasta loppukaudeksi Elo pelasi HockeyEttania Östersunds IK:n riveissä. Ruotsin kolmannella sarjatasolla 13 ottelussa tehot olivat 3+10.

RoKin lisäksi Elo on edustanut Mestis-tasolla SaPKoa, jonka riveissä hän pääsi juhlimaan Mestis-mestaruutta vuonna 2017.

− Kasper tuo keskikaistalle juonikkuutta ja lisää mahdollisuuksia kiekolliseen pelaamiseen. Hän on hyvä joukkueen jätkä ja myös erikoistilanteisiin tuo variaatioita. Hän on näyttänyt pystyvänsä olemaan tehokas pelaaja Mestiksessä, Kiekko-Espoon urheilutoimenjohtajana ja päävalmentajana toimiva Kim Hirschovits arvioi.

Tommi Takaveräjä on pelannut Kiekko-Espoossa koko seuran nykyhistorian: kaksi kautta Suomi-sarjaa ja viime kauden Mestiksessä. Viime kaudella hän teki 21 tehopistettä, mikä oikeutti seuran sisäisessä pistepörssissä toiseen sijaan.

− Hän on ollut suunnattoman arvokas, sekä aina edustanut Kiekko-Espoota juuri sellaisilla arvoilla kuin pitääkin. Hän on omalla toiminnallaan ansainnut arvostuksen mitä koemme häntä kohtaan. Koen, että meillä on hänen kanssaan vielä hommat kesken ja hienoa, että saamme jatkaa niitä nyt, Hirschovits toteaa Takaveräjästä.

» Lähetä palautetta toimitukselle