Karolus Kaarlehto siirtyy Ässien tolppien väliin – "Tarkoitus on breikata kunnolla, vihdoinkin"

LIIGA / Uutinen
Kaarlehto torjui Jukureissa kahdella viime kaudella.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kiertolaiseksi viime vuosina ajautunut Kaarlehto kiinnitettiin Ässiin kaksivuotisella sopimuksella.

Ässien maalivahtiosasto täydentyy Karolus Kaarlehdolla. 25-vuotiaan torjujan sopimus porilaisseuran kanssa on kahden vuoden mittainen.

– Kaarlehto on osoittanut viimeisien kausien aikana pystyvänsä laadukkaaseen pelaamiseen Liigassa. Hänen torjuntaprosenttinsa ovat olleet hyvällä tasolla ja potentiaali on olemassa seuraavan askeleen ottamiseen, kommentoi Ässien tiedotteessa urheilujohtaja Janne Vuorinen.

Kaarlehto siirtyy patapaitoihin SHL:n Timråsta, johon hänet lainattiin kesken kauden Mikkelin Jukureista. Jälki Mikkelissä oli vakuuttavaa: 12 pelatussa ottelussa kiekot pysähtyivät 91,8 prosentin varmuudella ja 2,31:n päästettyjen maalien keskiarvolla.

Viime kaudella turkulainen torjui myös Kärpissä sekä Ranskan pääsarjan Anglet'ssa. Kaarlehdon Liiga-uran aiempia seuroja ovat SaiPa ja TPS.

– Näen, että tämä on hyvä paikka mennä eteenpäin ja saan rauhassa kahden vuoden aikana kehittyä ja murtautua Liigan maalivahtieliittiin. Tarkoitus on breikata kunnolla, vihdoinkin, Kaarlehto sanoo tiedotteessa.

Kaarlehto muodostaa Ässien maalivahtitandemin yhdessä ruotsalaisen Niklas Rubinin kanssa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle