Kaleva: Liiga jatkuu alkuvuodesta tyhjille katsomoille

LIIGA / Uutinen
Vuoden 2021 jatketaan ilman yleisöä.
Kuva © Timo Savela
Oulussa ilmestyvän Kalevan tietojen mukaan Liiga jatkuu heti vuodenvaihteen jälkeen ilman yleisöä.

Sanomalehti Kaleva kertoo, että sen tietojen mukaan Liiga jatkuu alkuvuodesta ilman yleisöä. Alun perin Aluehallintovirastojen kuukauden takainen päätös kokoontumisrajoituksista pakotti sarjan pelaamaan tyhjille katsomoille.

Vaikka Liiga-seurat ovat aiemmin olleet sitä mieltä, ettei sarjaa voida pelata ilman yleisöä, olisi nyt tyhjissä halleissa pelattavia otteluita tulossa lisää. Liigan on määrä tiedottaa vuoden 2021 otteluaikataulusta lähipäivinä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Aihe

Koronavirus

Pandemiaksi kehittynyt koronavirus-epidemia vaikuttaa suuresti kiekkosarjoihin Suomessa ja ulkomailla. Tältä sivulta löydät kootusti kaikki koronavirus-uutiset.

Uutinen
Leijonien NHL-vahvistukselle huonoja uutisia − koronavirustartunta uhkaa Jokiharjun MM-turnausavausta
10.5.2022 18:57
Henri Jokiharjulla todettiin Ruotsista palatessa koronavirustartunta. Hän on poissa tositoimista näillä näkymin lauantaihin asti. Puolustajan korona on toistaiseksi oireeton.
Uutinen
Jukurien ja Lukon välinen ottelu siirtyy myöhempään ajankohtaan
17.2.2022 10:48
Kiekko ei putoa Mikkelissä torstaina jäähän Lukon koronatilanteen vuoksi. Ottelun uusi ajankohta on maaliskuun lopulla.
Haastattelu
Toimitusjohtaja Risto Jalo Ilveksen akuutista koronakurimuksesta: "Ei olisi ollut edes täytemiehillä mahdollista saada joukkuetta kasaan"
12.2.2022 12:33
Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kertoi, että joukkueen vaikea koronatartuntatilanne selvisi vasta perutun paikallisottelupäivän aamuna.