Kaleva: Kärppien toimitusjohtaja Virkkunen pienentäisi Liigaa ja poistaisi playoffien tulontasauksen – "Jos pärjäät, saat eniten"

LIIGA / Uutinen
Tommi Virkkunen täytti Juha Junnon suuret saappaat Kärppien toimitusjohtajana kolmisen vuotta sitten.
Kuva © Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Toimitusjohtajana Oulun Kärpissä toimiva Tommi Virkkunen harmittelee sanomalehti Kalevassa hyvien ja huonojen taloudellisten iltojen suurta eroa. Liigassa hän näkee useita muutoksen kohteita.

Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen kertoo sanomalehti Kalevan haastattelussa Kärppien tilanteesta kaukalon ulkopuolella.

Virkkunen on huolissaan heikompien joukkueiden täyttöasteesta, sillä ihmiset jäävät helpommin kotiin ja tulot laskevat. Hänen mukaansa Kärppien katsojakeskiarvo 5 100 on kuitenkin kelvollinen tulos.

Virkkusen mukaan Kärpät on Telia TV:n suosituin joukkue jopa yli kymmenen prosentin marginaalilla, vaikka tarkkoja lukuja hän ei voi paljastaa.

– Telian kymmenestä katsotuimmasta ottelusta jokaisessa on pelannut Kärpät, Virkkunen kertoo Kalevan haastattelussa.

Sopiva määrä joukkueita Liigaan olisi Virkkusen mielestä 12, vaikkei se tällä hetkellä ole mahdollista. Hän haluaisi, että joukkueet pelaisivat enemmän tasoisiaan ja paikallisjoukkueita vastaan, jotta tulot kasvaisivat. Urheilullisesti tämä ei toimitusjohtajan mukaan ratkaisi mestaruutta.

– Hyvän ja huonon ottelun taloudellinen ero on järkyttävän suuri, Virkkunen kertoo Kalevalle.

Tulontasaus romukoppaan

Pudotuspeleissä käytettävää tulontasausjärjestelmän Virkkunen haluaisi pois viimeistään Helsingin ja Tampereen uusien hallien valmistuttua, sillä ottelutapahtumien järjestäminen kallistuu.

Hänen mukaansa kunnallisissa halleissa järjestelmä on toiminut. Seurojen pitäisi Virkkusen mukaan saada kaikki lipputulot.

– Jos pärjäät, saat eniten. Nyt mestarille jää pudotuspeleistä tuottoa ehkä maksimissaan 200 000 euroa, eikä sillä kustanneta torijuhlaa, mestaruussormuksia ja charter-lentoja otteluihin, Virkkunen toteaa Kalevalle.

Kärpät on viime vuosina laajentanut toimintaansa jääkiekon ulkopuolelle ja on nyt Virkkusen sanoin Pohjoismaiden suurin jääkiekkoseura liikevaihdoltaan.

Laajentuminen on mennyt Virkkusen mukaan suunnitelmien mukaisesti. Hänen mukaansa Kärpät saattaa vielä laajentua, jos kiinnostavia kohteita löytyy.

Virkkunen kuitenkin nostaa esiin kaikkien suomalaisseurojen huolen kansainvälisessä kilpailussa jälkeen jäämisestä. Kilpailua vaikeuttavat Ruotsin kunkin SHL-seuran saamat neljän miljoonan euron tv-rahat ja Keski-Euroopan suuret palkkabudjetit.

– Saksassa suurimpien seurojen pelaajabudjetit huitelevat kymmenessä miljoonassa. Emme ole aiemminkaan kyenneet kilpailemaan Sveitsin kanssa samoista pelaajista, mutta nyt emme pysty siihen edes Saksan ja Tšekin kanssa, Virkkunen kertoo Kalevalle.

Virkkunen myöntää myös urheilullisen kilpailun koventuneen ja antaa esimerkin CHL:stä, jossa suomalaisjoukkueiden menestys on romahtanut alkuvuosien jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle