KalPalle kolme jatkosopimusta − kaksi hyökkäykseen ja yksi puolustukseen

LIIGA / Uutinen
Ikonen on yksi jatkavista pelaajista.
Kuva © Saimi Airaksinen
KalPa on solminut jatkosopimukset hyökkääjiensä Joni Ikosen ja Henri Knuutisen kanssa. Myös puolustaja Valtteri Parikka jatkaa Kuopiossa.

Keskushyökkääjä Joni Ikonen on tehnyt KalPan kanssa yksivuotisen jatkosopimuksen. 19-vuotias pelaaja oli pitkiä aikoja sivussa loukkaantumisten vuoksi, mutta teki 13 ottelussa tehot 5+5.

Henri Knuutisen sopimus on kaksivuotinen. Hän on pelannut KalPassa kaudesta 2016−17 lähtien ja 65 ottelussa tehoillut kahdeksan napsun verran.

Puolustuspäässä jatkava Valtteri Parikka on myös kärsinyt loukkaantumisista. Hän kirjautti päättyneellä kaudella tehot 2+1. Hänen sopimuksensa on muotoa 1+1 vuotta.

− Kaikki kolme jatkosopimusta ovat hyvää jatkumoa joukkueen rungon kasassa pitämiselle. Nämä kaikki pelaajat ovat vielä siinä iässä, että he ovat menossa parhaita kausiaan kohti ja kehittyvät pelaajina koko ajan.

− Strategiamme on tuottaa sekä kehittää tähdet itse ja Liigan mittakaavassa näillä pelaajilla on potentiaalia ottaa vielä isojakin kehitysaskeleita pelaajina eteenpäin, kertoo KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman seuran tiedotteessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle