KalPa-puolustukseen muutoksia - Fairchild sisään, Taipalus ulos

LIIGA / Uutinen
Nuorisomaajoukkueissa pelannut Cade Fairchild tulee Kuopioon.
Kuva © Getty Images
Lauantaina tappioputkensa katkaissut KalPa tekee muutoksia joukkueeseensa. 29-vuotias jenkkipuolustaja Cade Fairchild saapuu Kuopioon. Sen sijaan Lauri Taipaluksen koeaika ei tuonut pysyvää sopimusta.

Cade Fairchild aloitti kautensa KHL-jäillä Dinamo Riikassa, mutta sieltä tuli lähtö lokakuun alussa. Nyt, noin kuukauden pelitauon jälkeen, hän siirtyy Liigaan ja KalPan riveihin. Fairchildin sopimus KalPan kanssa kattaa loppukauden.

− Fairchild on erittäin taitava kiekollinen puolustaja, jonka odotetaan ottavan isoa roolia meidän puolustuksessa. Hän tulee tarjoamaan myös ylivoimapeliin lisävaihtoehtoja valmennukselle, KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman kertoo. 

Kuluva kausi on jo Fairchildin viides Euroopassa. Hänellä on takanaan kaksi kautta KHL:ssä Metallurg Novokuznetskissa sekä kaksi kautta SHL:ssä Rögle BK:ssa. NHL-otteluita kertyi viisi kaudella 2011-12, jolloin Fairchild pelasi St. Louis Bluesissa.

Fairchild on myös 18-vuotiaiden maailmanmestari vuodelta 2006 sekä hopeamitalisti vuotta myöhemmin. Myös nuorten MM-kisoissa hänet nähtiin kahdesti.

KalPaan elokuun lopulla saapunut Lauri Taipalus ei jatka kuopiolaisseurassa. Hänen sopimuksensa sisälsi kahden kuukauden koeajan, ja pelit KalPassa päättyivät sen jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle