KSML: JYPin tilikauden tuloksesta paljastui uusi yli 200 000 euron miinus – viiden viime vuoden kokonaistappio on 1 400 000 euroa

LIIGA / Uutinen
JYPin suunta on alaspäin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
JYP on tehnyt viiden viimeisimmän tilikautensa aikana 1 400 000 euroa tappiota.

JYPin Liiga-organisaation taustayhtiön JYP Jyväskylä Oy:n huhtikuussa päättyneestä tilikaudesta on paljastunut 206 000 euron suuruinen aiemmin kirjaamaton meno. Asiasta kertoo maakuntalehti Keskisuomalainen paperisessa julkaisussaan.

Nyt paljastunut lisäys muuttaa JYPin tilikauden tuloksen 407 000 euroa tappiolliseksi. Yhtiö tiedotti alun perin tappion olevan 201 000 euroa. Keskisuomalaisen artikkelissa 206 000 euron erotusta kuvaillaan kirjanpidolliseksi virheeksi.

JYP toimii taloudellisesti raskaasti tappiollisesti, sillä se on tehnyt kahden edellisen tilikautensa aikana yhteensä 857 000 euroa miinusta. Viiden edellisen tilikauden yhteistulos on 1 400 000 euroa tappiollinen.

Jyväskyläläisten johdossa on tällä hetkellä poikkeuksellinen tilanne, sillä toimitusjohtaja Aku Vallenius on sairauden vuoksi tehtävistään sivussa alustavasti ensi vuoden huhtikuuhun saakka. Virkaa tekevänä toimitusjohtaja työskentelee Valleniuksen edeltäjä Kari Tyni. Vallenius aloitti pestissään vuoden 2016 kesäkuussa.

Urheilullisesti JYPin viime kausi sujui hyvin, sillä se voitti ensimmäisenä suomalaisseurana CHL:n.

» Lähetä palautetta toimitukselle