KSML: Hippos2020-hankkeelle vastatuulta – toinen pääsijoittajista vetäytyy hankkeesta

LIIGA / Uutinen
Hippos2020 hallihanke ei anna tällä hetkellä aihetta juhlimiseen
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
Jyväskylään suunniteltu uusi monitoimikeskus sai tänään negatiivisen uutisen. Hankkeen toinen pääsijoittaja vetäytyi hankkeesta taloudellisen epävarmuuden takia.

Jyväskylän Hippokselle vuodeksi 2020 suunniteltu urheilun, terveyden sekä hyvinvoinnin keskus koki tänään suuren takaiskun, kun hankkeen toinen pääsijoittaja Fennia Varainhoito Oy vetäytyy urakasta. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 300 miljoonaa euroa. Fennian vetäytymisen taustalla on hankkeen liiketaloudelliset epävarmuudet. Hankkeen yksi pääkohteista on JYPin uudeksi kotihalliksi tuleva monitoimiareena.

– Arvioimme rooliamme Jyväskylän Hippos2020-hankkeen kehityksessä ja päätimme olla jatkamatta hankkeessa sen liiketaloudellisten perusteiden epävarmuudesta johtuen, kertoo konsernijohtaja Antti Kuljukka Fennia-konsernista.

Fennia Varainhoito Oy valikoitui hankkeen rahoittajaksi loppuvuodesta 2017 Jyväskylän kaupungin tekemän investorikilpailun tuloksena. Kilpailuun otti osaa 10 toimijaa. Vielä joulukuussa molemmat pääsijoittajat eli Fennia Varainhoito Oy:n sekä Lehto Group Oyj:n hallitukset tukivat jätti-investointia. Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto kertoi sanomalehti Keskisuomalaiselle uusimman käänteen tuovan vähintäänkin tauon hankkeelle.

– Tämä tarkoittaa nyt vähintäänkin aikalisää. Hippoksen kehittämistä tämä ei missään tapauksessa lopeta, se jatkuu, mutta tällä rahoittajalla eteenpäin ei nyt mennä, Koivisto sanoo Keskisuomalaiselle.

Toisella hankkeen pääsijoittajalla Lehto Group Oyj:llä on ollut omat haasteensa taloudellisen tuloskuntonsa kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle