KOOVEE julkaisi ensimmäiset sopimuksensa: Markkula jatkaa Tampereella

MESTIS / Uutinen
Samu Markkula ja Jeremi Wehmas voivat tuuletella yhdessä myös ensi kaudella.
Kuva © Tiia Mahkonen
KOOVEE solmi jatkosopimukset yhdeksän pelaajansa kanssa. Pelaajauutisia on myös monelta muulta Mestis-paikkakunnalta.

Hyökkääjät Samu Markkula, Santeri Aalto, Perttu Aho ja Jere Kivimäki, puolustajat Oskari Kantola, Jeremi Wehmas, Kalle Hällfors ja Elias Ruusu sekä maalivahti Verneri Virtanen jatkavat Tampereella. KOOVEE on solminut pelaajien kanssa yksivuotiset jatkosopimukset.

29-vuotias Markkula kuuluu Mestiksen nykypelaajien kokeneimpien ja tehokkaimpien kaartiin. Hän on pelannut Mestiksessä yhteensä 398 runkosarjaottelua ja tehnyt niissä 311 tehopistettä. Viime kaudella laitahyökkääjä oli KOOVEEn toiseksi paras pistemies 42 pisteellään.

Tärkeitä jatkajia KOOVEE-paidassa ovat myös viime kauden kapteeni Wehmas sekä joukkueen tehokkaimpana pakkina luutinut Kantola.

Sammalisto yrittää palata Mestis-jäille

Hermes on tehnyt sopimukset hyökkääjien Jerry Sammaliston ja Arttu Heikkilän sekä maalivahti Aleksi Korpelan kanssa. Sammalisto on kärsinyt viime vuodet terveyshuolista, joten hän aloittaa joukkueessa kuukauden mittaisella tryout-sopimuksella.

Porilaislähtöisen Sammaliston edellinen täysi kausi on jo neljän vuoden takaa. Hän pelasi tuolloin Hermeksessä 46 runkosarjaottelua tehoin 8+17. Seuraavalla kaudellaan hän kykeni kuitenkin pelaamaan vain kolme ottelua ja kausi 2021-2022 jäi häneltä kokonaan väliin.

Viime kaudella 25-vuotias Sammalisto pelasi neljä ottelua Italiassa ja kaksi Slovakian kakkostasolla.

Jatkosopimuksen kokkolalaisten kanssa solminut Heikkilä, 22, pelasi viime kaudella 31 runkosarjaottelua, joissa iski tehot 2+4.

Hermeksen kolmanneksi maalivahdiksi on puolestaan kiinnitetty seuran oma kasvatti Aleksi Korpela. 19-vuotias veskari on torjunut kiekkoja viime vuodet Vaasan Sportin junioreissa.

Kokkolalaisten nuoren maalivahtikolmikon muodostavat Korpelan lisäksi 20-vuotias sveitsiläinen Mathieu Croce sekä jo viime kaudella Mestiksessä pelannut 21-vuotias Jesse Haukka.

Kiekko-Vantaa värväsi puolustajan Karhu-Kissojen nuorista

Viime kaudella Karhu-Kissojen nuorissa pelannut Robin Laukkanen siirtyy Vantaalle. Hyökkääjänä uransa aloittanut Laukkanen on pelannut viime kaudet puolustajana ja ollut tehokas U20-sarjoissa.

21-vuotias puolustaja vakuutti vantaalaiset toukokuun kestäneen tryout-pestinsä aikana.

– Saatiin vinkkiä kesken viime kautta, että Robinia kannattaa seurata. Katsoimme hänen pelejä ja tykkäsimme paljon siitä mitä näimme. Koko Mestistä kun miettii, niin tosi tekninen ja taitava luistimilla. Mielenkiintoinen pelaaja, jolla on hyvä tulevaisuus jääkiekkoilijana edessä, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen hehkuttaa.

FPS:lle nuori hyökkääjä Vaasasta

19-vuotias laitahyökkääjä Erik Heikkilä siirtyy Jatkoajan tietojen mukaan Forssaan. Heikkilä pelasi viime kaudella Sportin U20-joukkueessa. Hän teki nuorten SM-sarjassa tehot 7+5.

Tamperelaislähtöinen Heikkilä on pelannut Sportin lisäksi urallaan myös Tapparan, Ilveksen, KOOVEEn ja HPK:n junioreissa.

Mestis-hyökkääjiä muihin maihin

TUTO-hyökkääjä Matias Mutikainen siirtyy Ruotsiin. Mutikainen on solminut maan kolmostasolla pelaavan Vallentuna Hockeyn kanssa tryout-sopimuksen.

25-vuotias Mutikainen iski viime kaudella Mestiksen runkosarjassa ennätyspisteensä 12+12. Hän on ainakin toistaiseksi ainoa ulkomaalaispelaaja Jussi Salon valmentamassa Vallentunassa.

Ketterän Jegor Tšižikov palaa puolestaan KHL:ssä pelaavan Severstal Tšerepovetsin riveihin. 21-vuotias hyökkääjä pelasi ennen Suomeen tuloaan seurassa 17 KHL-ottelua.

Tšižikov voitti imatralaisten kanssa toissa kaudella Mestiksen mestaruuden ja tänä keväänä hopeaa. Hän nakutti runkosarjassa 34 pistettä kummallakin kaudellaan.

Siirtyminen Mestiksestä KHL:ään on harvinaista, mutta ei ainutlaatuista. Esimerkiksi kaudella 2021-2022 Peliitoissa hyökännyt venäläinen Sergei Popov siirtyi KHL:ään suoraan Mestiksestä.

Popov pelasi viime kaudella HK Sotšissa, ja teki 47 ottelussaan tehot 9+6. Myös RoKissa hyökännyt kazakstanilainen Batyrlan Muratov pelasi viime kaudella 11 ottelua KHL:ssä.

Viime kaudella Kiekko-Pojissa ja KeuPa HT:ssa yhteensä 44 Mestis-ottelua kiekkoillut Kohei Sato suuntaa puolestaan Brittein saarille. Japanilaishyökkääjän uusi seura on EIHL-liigassa pelaava Belfast Giants.

Myös muutaman Mestis-pelin Ketterässä pelannut Rudi Maarni jatkaa uraansa ulkomailla. 22-vuotiaan hyökkääjän uusi seura on Ranskan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Valence.

Maarni pelasi pääosan viime kaudesta Ketterän U20-joukkueessa. Hän on pelannut aiemmin urallaan Mestistä myös JoKP:ssa sekä Suomi-sarjaa Kiekko-Espoossa ja JHT:ssä.

Kaksi viime kautta IPK:ssa puolustanut Oskari Lammi siirtyy puolestaan sarjaporrasta alemmas Nokian Pyryyn.

» Lähetä palautetta toimitukselle