KHL:stä työttömiksi jääneet maalivahtivalmentajat Jaakko Valkama ja Marko Torenius perustivat oman valmennusyrityksen

NHL, Muut Sarjat / Uutinen
Ak Bars Kazanin sijaan Valkama valmentaa jatkossa omassa yrityksessään.
Kuva © Ak Bars
No Goal Oy tarjoaa maalivahtivalmennusta suomalaisille NHL-torjujille ja pääkaupunkiseudun lahjakkaille nuorille.

Moni KHL:ssä pelannut suomalainen on joutunut hakemaan uralleen uutta suuntaa Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Uuden haasteen edessä on myös kuusi kautta KHL:ssä työskennellyt maalivahtivalmentaja Jaakko Valkama.

– Kauden aikana tuli kyselyitä, mutta oli tarkoitus olla vielä yksi kausi Kazanissa. Kun kävi selväksi, etten siellä voi jatkaa, Euroopan sarjoissa oli paikat jo täytetty. Toreniuksen Markon kanssa laitettiin yritys pystyyn, Valkama kertoo.

Kaksikolla on yhteistä historiaa Espoon Bluesista kausilta 2010–14, kun Torenius oli Liiga-joukkueen maalivahtivalmentaja ja Valkama valmensi junioripuolella. Torenius on sittemmin pitänyt suomalaisille NHL-maalivahdeille kesäjäitä, ja Valkama on ollut mukana auttamassa.

– Kun Marko lähti Mikko Koskisen kanssa Venäjälle kaudella 2013–14, Marko on ottanut mut kesäisin messiin. Sittemmin väkeä on tullut lisää, kuten Korpisalon Joonas, ja meillä on ollut Markon kanssa monta vuotta puhetta, että pitäisi laittaa firma pystyyn.

Valkaman ja Toreniuksen yritys No Goal Oy on rekisteröity kaupparekisteriin toukokuun aikana. Valkama on yrityksen toimitusjohtaja, Torenius puheenjohtaja.

– Nyt kun oltiin molemmat samassa tilanteessa eli ilman seuraa, niin laitettiin asiat etenemään. Toukokuun viimeinen päivä alkoivat jäät ja ainakin elokuun loppuun asti jatkuu, vähän riippuu missä vaiheessa kukin lähtee takaisin Pohjois-Amerikkaan.

– Ja harjoitteluringissä on muitakin maalivahteja – on tarkoitus, että suomalaisten NHL-vahtien lisäksi olisi pääkaupunkiseudun kaikki lahjakkaimmat nuoret mukana.

Torenius valmensi Pietarin SKA:ta yhteensä seitsemällä kaudella.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Torenius oli kauden 2020–21 Jääkiekkoliitolla töissä, mutta Valkaman valmennusuralla alkava kausi on ensimmäinen seuratyön ulkopuolella.

– Ensi kausi menee näillä näkymin molemmilla tässä ja tarkoitus tehdä asioita myös kauden aikana. Toreniuksen kanssa on tarkoitus siis jatkaa ja kehittää omaa yritystä vuosi vuodelta ja pyörittää toimintaa joka kesä, riippuen miten olemme kauden aikana töissä.

– Tämä tuntuu tällä hetkellä sen verran hyvältä, että ei tarvitse tarttua ensimmäiseen tarjoukseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle