KHL:n pudotuspeliformaatti uusiksi – pelit jatkuvat ilman Jokereita ja Barysia

KHL / Uutinen
SKA ei pääsekään rallatellen jatkoon Jokereiden vetäydyttyä KHL:sta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
KHL tiedotti myöhään maanantai-iltana, että sarjan pudotuspelit keskeytetään viikon ajaksi. Toisin kuin kaikki muut huippusarjat, KHL ei kuitenkaan luovu sarjan läpiviennistä koronaviruspandemian suitsimiseksi.

KHL:n pudotuspelit keskeytetään viikon ajaksi. Syy ei kuitenkaan suoranaisesti ole väestön suojeleminen koronavirusuhan takia. 

Helsingin Jokerit ja Barys Nur-Sultan vetäytyivät jatkopeleistä kumpikin maansa koronavirustilanteen takia. Jokereille oli aiemmin tarjottu mahdollisuutta pelata koko puolivälieräsarja SKA:ta vastaan Pietarissa ilman yleisöä, mutta seura ei tähän suostunut. Kazakstaniin puolestaan on julistettu kansallinen hätätila, joten myös Barysin vetäytyminen oli sangen odotettu päätös. 

Tähän liittyen KHL tiedotti myöhään maanantai-iltana Suomen aikaa keskeyttävänsä pudotuspelit viikoksi suunnitellakseen uuden sarjaohjelman jäljelle jääneille kuudelle venäläisjoukkueelle. Luopuneiden Jokereiden ja Barysin vastustajat SKA ja Sibir eivät siis saa suoraa paikkaa neljän parhaan joukkoon, konferenssifinaaleihin.

KHL:n mestaruudesta, Gagarin Cupista, pelaavat tällä kaudella vielä läntisessä konferenssissa Moskovan TsSKA, Moskovan Dinamo sekä Pietarin SKA ja itäisessä konferenssissa Ak Bars Kazan, Sibir Novosibirsk sekä Salavat Julajev Ufa.

KHL on tällä hetkellä maailman parhaista jääkiekkoliigoista ainoa, joka ei ole keskeyttänyt kauttaan koronaviruspandemian takia.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Aihe

Koronavirus

Pandemiaksi kehittynyt koronavirus-epidemia vaikuttaa suuresti kiekkosarjoihin Suomessa ja ulkomailla. Tältä sivulta löydät kootusti kaikki koronavirus-uutiset.

Uutinen
Leijonien NHL-vahvistukselle huonoja uutisia − koronavirustartunta uhkaa Jokiharjun MM-turnausavausta
10.5.2022 18:57
Henri Jokiharjulla todettiin Ruotsista palatessa koronavirustartunta. Hän on poissa tositoimista näillä näkymin lauantaihin asti. Puolustajan korona on toistaiseksi oireeton.
Uutinen
Jukurien ja Lukon välinen ottelu siirtyy myöhempään ajankohtaan
17.2.2022 10:48
Kiekko ei putoa Mikkelissä torstaina jäähän Lukon koronatilanteen vuoksi. Ottelun uusi ajankohta on maaliskuun lopulla.
Haastattelu
Toimitusjohtaja Risto Jalo Ilveksen akuutista koronakurimuksesta: "Ei olisi ollut edes täytemiehillä mahdollista saada joukkuetta kasaan"
12.2.2022 12:33
Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kertoi, että joukkueen vaikea koronatartuntatilanne selvisi vasta perutun paikallisottelupäivän aamuna.

Lue myös