KHL:n ensi kauden joukkueet ja otteluohjelma varmistuvat heinäkuun loppuun mennessä

KHL / Uutinen
KHL pyrkii aloittamaan sarjaottelut jo syyskuun alussa.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
KHL on aloittanut tällä viikolla selvitystyönsä siitä, mitkä joukkueet pelaavat sarjassa kaudella 2020−2021. Heinäkuun loppuun mennessä selkiää myös Jokerien kotikentän sijainti.

KHL:ään osallistuvat joukkueet ja otteluohjelma julkaistaan heinäkuun aikana. Sen jälkeen seurojen tulee toimittaa selvityksensä KHL:lle viimeistään elokuun puolivälissä.

KHL:n runkosarjan on määrä alkaa 2.9.2020.

Tällä erää ainoa ensi kauden KHL:stä vetäytynyt joukkue on Admiral Vladivostok, joka menetti pääsponsorinsa.

Koronaviruspandemian vuoksi muun muassa Helsingin Jokereiden huhutaan siirtyvän tulevan kauden ajaksi Venäjälle.

Kiinalaisseura Kunlun Red Star ilmoitti ensimmäisenä seurana siirrostaan viime viikolla. Pekingiläiset aikovat pelata ensi kauden ottelunsa Moskovan pohjoisrajalla sijaitsevassa Mytishchissä. KHL selvittää vielä Mytishchin areenan peliolosuhteet, ennen kuin siirto virallisesti toteutuu.

Lähes kaikki KHL-joukkueet ovat jo aloittaneet kautta edeltävän jääharjoittelun, mutta koronaviruspandemia on iskenyt myös joukkueisiin. Viime viikolla koronavirustartunnoista tiedottivat Avangard Omsk ja Moskovan Spartak.

Yksi tartunnan saaneista on KHL:n mukaan Avangard Omskin Sergei Shumakov. Muita tartunnan saaneiden nimiä KHL ei ole tiedottanut.

» Lähetä palautetta toimitukselle