Kärpät jättänyt maailmanmestari Ohtamaa suuntaa Sveitsiin Sami Kapasen alaisuuteen

LIIGA, Muut Sarjat / Uutinen
Atte Ohtamaa matkaa pohjoisesta etelään.
KHL-sopimusta havitellut puolustaja siirtyy sveitsiläiskaukaloihin.

Oulun Kärppien viime kauden kapteeni ja maailmanmestari Atte Ohtamaa on solminut kahden kuukauden sopimuksen Sveitsin liigassa pelaavan HC Luganon kanssa.

Ohtamaan sopimus ulottuu marraskuun maajoukkuetaukoon asti. Viime kaudeksi viiden vuoden sopimuksella Kärppiin palannut Ohtamaa päätti jo hyvissä ajoin, että hän käyttää tällä kaudella sopimuksessa olevan option ulkomaille.

Luganossa Ohtamaa pääsee suomalaisvalmennukseen, sillä joukkuetta valmentaa ensimmäistä kautta Sami Kapanen. Lisäksi joukkueessa pelaa suomalaisista Jani Lajunen.

» Lähetä palautetta toimitukselle